Kuva: Pixabay

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän (PHHYKY) asiakas- ja potilastietojärjestelmä Lifecaren ongelmat viivästyttävät edelleen laskujen lähtemistä asiakkaille, kuntayhtymä tiedottaa. Sen sijaan virheellisiä lääkemääräyksiä, joissa lääke olisi vaihtunut kokonaan toiseen valmisteeseen, ei ole enää syntynyt lisää.

Ohjelmistovirheiden vuoksi hyvinvointiyhtymän suoritteiden tilastointi ja kuntamaksuosuuksien laskenta eivät ole täysin ajan tasalla.

Vakavuudeltaan eritasoisia virheitä on tähän mennessä tunnistettu noin 250. PHHYKY kertoo katkaisseensa toistaiseksi maksut järjestelmätoimittaja Tieto Oyj:lle.

Yhtymässä valmistuu huhtikuun lopulla arvio taloudellisista vahingoista, joita Lifecaren virheet ovat aiheuttaneet. Vahinkoja on syntynyt sekä suorien kustannusten että menetetyn palvelutuotannon muodossa.

PHHYKY selvittää tilannetta Tiedon kanssa. PHHYKY:n mukaan selvittelyn tässä vaiheessa ei ole tullut ilmi seikkoja, jonka vuoksi yhtymällä olisi ollut aihetta laatia rikosilmoitus.

Yhtymässä on lisätty tuntuvasti Lifecare-koulutusta ja perustettu tukihenkilöverkosto ratkomaan ongelmia yhdessä käyttäjien kanssa. Lifecareen on tehty pienempiä päivityksiä viikoittain, ja seuraava laajempi korjauspäivitys on ajoitettu toukokuun loppupuolelle.

Ennen Lifecarea PHHYKY:n kuntien terveysasemilla olivat käytössä Effica- ja Pegasos-järjestelmät. Potilastietojärjestelmä muuttui porrastetusti joulu-tammikuun aikana Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä sekä erikoissairaanhoidossa että avosairaanhoidossa.

Avosairaanhoidossa Iitti, Orimattila, Myrskylä, Nastola ja Pukkila siirtyivät uuteen järjestelmään 11.12.2017 alkaen. 2.1.2018 uuteen järjestelmään siirtyivät Lahti sekä entiset Asikkala, Hollola, Kärkölä ja Padasjoki.

Aiemmin tänä vuonna Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä kärsi merkittävistä tietoverkkohäiriöistä, kun kryptovaluuttaa louhinut haittaohjelma pesiytyi Lahden kaupungin tietojärjestelmiin.

Maaliskuussa Lifecaressa havaittiin kriittinen virhe, joka vaikutti reseptien perusteella muodostuviin lääkelistoihin. Kun asiakkaan resepti uusitaan, lääkelistaan voi tulostua sama lääke useampaan kertaan tai valmiste voi vaihtua kokonaan toiseen lääkkeeseen virheen takia.

Virheellisiä lääkelistoja oli yli tuhannella Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän potilaalla. Lääkelistoja käytetään eniten vuodeosastoilla ja kotihoidossa.

PHHYKY:n terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Juhani Sand kuvaili tuolloista tilannetta äärimmäisen vakavaksi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Ja niin Suomeen tuodaan kaikkien järjestelmäksi USAlainen Epic. Kaikki terveystietomme on kohta markkinoiden käytettävissä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä