Arkistokuva: VNK/Laura Kotila

Sote- ja maakuntauudistuksen voimaantulo siirtyy vuodella eteenpäin eli vuoden 2021 alkuun, vahvisti pääministeri Juha Sipilä, kesk., tiistaina eduskunnassa tiedotusvälineille.

Tämä tosin edellyttää, että hallitus saa luottamuksen uudistuksen eteenpäin viemiselle uudella aikataululla. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät linjaavat kantansa vielä tänään tiistaina, Sipilä sanoi.

– Saan kuulla onko uudistukselle tukea vai eikö ole, Sipilä sanoi.

Uusi aikataulu seurauksineen viedään pääministerin ilmoituksena viedään koko eduskunnan kuultavaksi keskiviikkona, Sipilä kertoi. Vielä maanantaina Sipilä sanoi, että viivästyminen merkitsisi pääministerin tiedonantoa, eli hallituksen luottamuksesta äänestämistä eduskunnassa.

Maakuntavaaleille haetaan vaalipäivää toukokuulta 2019, Sipilä kertoi. Huhtikuussa käydään eduskuntavaalit eikä sille kuulle mahdu lisää vaaleja. Toukokuussa järjestetään myös EU-vaalit.

Sipilä totesi, että luottamusta eduskuntaryhmiltä tarvitaan kolmelle suurelle asialle: aloittamiselle vasta 2021, vaaleille 2019 ja resurssien varaamiselle viivästyksen aiheuttamiin kustannuksiin.

– Noin 200 miljoonaa euroa tulee maksamaan viivästys. Siihen pitää olla riittävät resurssit, Sipilä sanoi.

Jos uudistus kaatuu, myös hallitus kaatuu, Sipilä sanoi.

Lisää aiheesta:

Kuntaliiton Hanna Tainion mukaan sote-uudistuksen viivästymisen vaikutuksilla on peloteltu turhaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*