Yhteistyössä on voimaa. Tähän tulokseen on tultu Pohjois-Karjalassa, jossa ensi vuoden alussa starttaava maakunnallinen sote-kuntayhtymä Siun sote ja Joensuun kaupunki suunnittelevat perustavansa kaksi yhteistä tukipalveluyhtiötä.

Suunnitelmissa on perustaa omat tukipalveluyhtiöt ravinto- ja siivouspalveluille sekä taloushallinnon ja palkanlaskennan hoitamiseen. Molempiin yhtiöihin nykyisin tehtäviä hoitavat työntekijät siirtyisivät vanhoina työntekijöinä.

Yhtiöiden omistusosuuksien on esitetty jakautuvan työntekijämäärien suhteessa, eli Siun sote omistaisi yhtiöistä 60 ja Joensuun kaupunki 40 prosenttia. Ovia ei ole suljettu muiltakaan Siun soteen mukaan lähteviltä kunnilta.

-Myös muut kunnat ovat tervetulleita mukaan yhtiöhin. Me tiedämme, että pienemmistä kunnista yli puolet henkilöstöstä siirtyy Siun Soten palkkalistoille. Jossain vaiheessa jokaiselle kunnalle tulee ajankohtaiseksi miettiä, miten he tukipalvelunsa tuottavat. Mutta se on jokaisen kunnan itsensä ratkaistava asia, Siun soten valmistelua vetävä tuotantojohtaja Pekka Kuosmanen toteaa.

Joensuun kaupunginhallitus käsittelee tukiyhtiöitä maanantaina 4.4. ja Siun soten hallitus keskiviikkona 6.4.

-Ihan vakavissaan olemme käynnistämässä Siun soten toimintaa 1.1.2017 alkaen. Ja siihen tähdäten näitä päätöksiä pitää tehdä, Kuosmanen korostaa.

Aiheesta Siun soten nettisivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä