Kuvituskuva: Ville Miettinen

Siun sote -kuntayhtymä päätti 31. lokakuuta 2019 hyväksyä esityksen koko kuntayhtymää koskevien yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta. Neuvottelujen piiriin kuuluu myös Pohjois-Karjalan pelastuslaitos.

Neuvottelujen tavoitteena on saada ensi vuonna aikaan 20 miljoonan euron pysyvät säästöt. Nykyisellä kustannusrakenteella noin puolet säästöistä kohdistuisi henkilöstömenoihin. Tämä tarkoittaa, että työntekijöitä tulisi vähentää noin 200 henkilötyövuoden edestä.

Kuntayhtymä etsii vähennystarpeeseen ratkaisuja ensisijaisesti tarkastelemalla eläköitymisiä ja sijaisten käytön järkevöittämistä. Myös lomautukset ja irtisanomiset ovat mahdollisia.

Siun soten työntekijäjärjestöille tullaan esittämään seuraavaksi virallinen neuvottelukutsu. Tämän jälkeen neuvottelut alkavat arviolta marraskuun puolivälissä ja kestävät vähintään kuusi viikkoa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Siun soten toimitusjohtajan Ilkka Pirskasen mukaan yli 7 000 henkilötyövuotta työllistävän kuntayhtymän on mahdollista vähentää useita henkilötyövuosia myös ilman irtisanomisia.

– 200 henkilötyövuotta on paljon, mutta se pitää suhteuttaa organisaation kokoon. Meiltä eläköityy vuosittain yli 200 henkilötyövuoden edestä ihmisiä. Noin 600 henkilötyövuotta täytetään sijaisuuksilla, joista noin 400 on talon sisäisiä sijaisia ja 200 talon ulkopuolisia lyhyitä sijaisuuksia.

Yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisen perusteena on kuntayhtymän taloudellinen tilanne. Siun soten kuluva vuosi on talousennusteen mukaan muodostumassa noin 14 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

Pirskasen mukaan säästötavoitteiden taustalla on ennen kaikkea kuntasektorin heikentynyt taloudellinen tilanne. Kuntien määrittelemä talousraami tarkoittaa käytännössä kuntayhtymän kustannusten kasvun pysäyttämistä.

– Valtakunnallisilla mittareilla Siun sote tuottaa jo nyt palvelut erittäin tehokkaasti ja taloudellisesti suhteessa alueen väestön sairastavuuteen ja ikärakenteeseen, mutta omistajakuntiemme talous ei kestä nykyistäkään kustannuskehitystämme.

Pirskanen myöntää, että tuntuu tiukalta, kun kuntayhtymä joutuu leikkaamaan, vaikka on jo nyt edullinen maakunnallinen toimija. Toisaalta hän uskoo, että Siun soten kokoisella organisaatiolla on myös aina mahdollisuus tehdä asiat paremmin ja kustannusvaikuttavammin.

– Tarvitsemme sekä nopeita säästöjä että pidempiaikaisia muutoksia kustannusrakenteeseen. Pelkästään juustohöyläämällä siirrämme vain ongelmia tuleville vuosille. Siksi tarvitsemme väistämättä uusia keinoja tilanteen ratkaisemiseksi. Mitään sellaista ei kuitenkaan tehdä, mikä vaarantaisi potilasturvallisuuden tai lakisääteisten palveluiden saatavuuden.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Illuusio maakunnallisten sote-palvelujen tuottajien erinomaisuudesta ja kustannustehokkuudesta alkaa saada eri puolella Suomea veret seisauttavia näyttöjä. Yt:t ja säästöleikkaukset ovat tätä päivää aivan liian monessa maakuntatason kuntayhtymässä sen rinnalla, kuinka paljon näitä palvelujen tuottajia on julkisuudessa kehuttu. Kustannusten siirto valtiolle ei ole palvelujen pelastus, jollei rahoituksen määrää samalla olennaisesti lisätä nykytasoon nähden.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*