Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini kiitteli lauantaina hallituksen saavuttamaa ratkaisua sote-uudistuksen jatkosta.

Soini toteaa blogissaan päätöksen olevan historiallinen ja sanoi puolueensa hakeneen hakeneen koko ajan ratkaisua julkisuuden sijaan.

– Minua kyllä massiivisesti harmitti prosessin aikana tietovuodot niin sanotuista ” hallituslähteistä ”. Rippituolissa oppii mikä luottamuksella puhutaan, se luottamukselliseksi jää, Soini kirjoittaa.

Hallitus tiedotti uudistukseen kuuluvan valinnanvapauslain säätämisen. Tämä asia ja sen todellinen merkitys täsmentyy myöhemmin. Jotain lisätietoa saataneen maanantaina, kun hallitus tiedottaa lisää ratkaisun sisällöstä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa toisaalta myöntää että 15 sote-alueen jako ei ole tasavertaisten ja kustannustehokkaasti tuotettujen sosiaali- ja terveyspalveluiden kannalta kestävin, toisaalta hän näkee ratkaisun antavan hyvän pohjan.

– Valittu ratkaisu tuo lisäkertoimia jatkovalmistelulle niin yhdenvertaisten palveluiden kuin perustuslaki- ja hallinnon selkeyden näkökulmasta. Valmistelua jatkettava katse tiukasti paremmissa palveluissa, Sarkomaa kirjoittaa verkkosivuillaan.

– Valinnanvapauslailla korvataan osittain raskasta kilpailuttamismenettelyä ja mahdollistetaan se, että peruspalveluja tuotetaan ihmisen näkökulmasta eikä järjestelmän. Ihmisen oma valinta on inhimillinen ja ketterä tapa vauhdittaa uudistumista ja parempia ihmisiä lähellä olevia palveluja. Uudet innovaatiot syntyvät potilasrajapinnalla. Viisasta on myös muistaa, että ihmiset tekevät palveluiden laadun eli ilman henkilöstön asiantuntemusta sekä sitouttamista ei uudistus onnistu.

Oppositiopuolueista vihreiden Ville Niinistö pitää ratkaisun syntymistä sinänsä tärkeänä mutta ei niin hyvänä kuin olisi voitu tehdä.

Valinnanvapauslain säätämistä hän kuvailee ”kokoomuksen junttaamaksi terveysopalvelujen kilpailutuksen lisäämiseksi”.

– Nyt keskusta ja perussuomalaiset ovat hyväksyneet kokoomuksen kannan. Ensin piti purkaa monikanavainen rahoitus ja luoda hyvä sote-hallinto. Nyt vaarana on, että hallitsematon kilpailuttaminen murentaa julkista terveydenhuoltoa ja kasvattaa ihmisten välisiä terveyseroja, Niinistö näkee.

SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov arvioi 18 itsehallintoalueen ja 15 sote-alueen ratkaisua ”himmeleiden himmeliksi” ja muistuttaa että valinnanvapaudesta ei ole pelkkiä hyviä kokemuksia.

– Ruotsin Valtiontalouden tarkastusvirasto suomii marraskuussa julkaisemassaan raportissa valinnanvapautta kovin sanoin. Valinnanvapaus uudistuksena tarkoittaa sitä, että hoitoa annetaan kysynnän eikä enää tarvitsevuuden mukaan. Aikaisemmin hoidon tarve oli määräävä tekijä, sanoo Henrik Segerpalm Ruotsin Valtiotalouden tarkastusvirastosta, Filatov kirjoitti Facebookissa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen toteaa, että Ruotsin ”raha seuraa potilasta” -mallista ei ole kerrottu Suomessa kunnolla. Hän pitää käsittämättömänä, että muut hallituspuolueet suostuivat kokoomuksen linjaan valinnanvapauden lisäämisessä.

– Kokoomus on ollut ainoa puolue, joka on vaatinut Suomeen raha seuraa potilasta -mallia. Miten voi olla mahdollista, että Keskusta nyt myi julkiset sosiaali- ja terveyspalvelumme yksityisille firmoille sote-alueiden määrällä? Ja miksi ihmeessä Perussuomalaiset ovat suostuneet tähän? Heille kun vielä eilen aamulla oli tärkeää, ettei palveluitamme tarjoa isot kansainväliset firmat, Pekonen viittaa perjantaiaamun tilanteeseen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*