Helsingin kaupunginvaltuutettu Osmo Soinivaara, vihr., esittää , että itsehallintoalueuudistuksessa maakuntien rahoitusta tasattaisiin samalla tavalla kuin kuntien rahoitusta tasataan nyt.

– On paljon helpompaa tasata tuloja 18 maakunnan kuin 330 kunnan välillä. Muutetaan mahdollisimman vähän. Katsotaan, kuinka paljon maakuntaan kuuluvat kunnat ovat nyt saaneet sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia ja maksetaan ne maakunnalle, Soininvaara kirjoittaa blogissaan.

Soininvaara näkee sote-rahoituksen ratkaisun olevan helppo jos päättäjiltä vain löytyy siihen tahtoa. Hänen mukaansa ihannemallissa maakunta maksaisi kaiken ja rahoittaisi toimintansa maakuntaverolla.

– Kokoomuslaiset ovat pelänneet, että kolme verottajaa verottaa enemmän kuin kaksi. En ymmärrä. Nykyinen käytäntö, jossa kuntayhtymät voivat lähettää rajattomasti laskuja kunnille varsinainen menoautomaatti vasta onkin. Omaa rahaa käyttää säästeliäämmin kuin toisen rahaa varsinkin kun se toinen ei voi tehdä muuta kuin maksaa, Soininvaara kirjoittaa.

Hän ei pidä valtion rahoittamia maakuntia hyvänä, koska seurauksena olisi vain ”maakuntien mankumista” rahan perään.

Osmo Soininvaaran blogi

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Lyhyt laki: 20 Eksotea vuoden 2017 alusta kustannustehokkuudella 3163 € per asukas sanoo:

    Soininvaara:

    ”Nykyinen käytäntö, jossa kuntayhtymät voivat lähettää rajattomasti laskuja kunnille varsinainen menoautomaatti vasta onkin.”

    Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä, kuntayhtymä-Eksotessa Soininvaaraan esittämää ongelmaa ei ole.

    Eksotessa ei ole ylipäätään yhtään ongelmaa.

    — Nykyisellä valtionosuusjärjestelmällä ei tule sotkua ja järjestelmä ei värähtele vaan pysyy stabiilina. Vrt. paperitehtaan säätöjärjestelmiin.

    — Ongelma on pääministereissä ja heidän ”asiantuntijoissaan”, oman edun tavoittelijoissa, lobbareissa — ei kuntayhtymä- Eksotessa — vähiten Suomen perustuslaissa tai kunnallisessa itsehallinnossa po. kuntien ja maakuntien ASUKKAITTEN ITSEHALLINNOSSA.

    LUOTTOLUOKITTAJAT

    Kaikkiin Manner-Suomen 20 sairaanhoitopiiriin on erittäin nopeaa kloonata kuntayhtymä-Eksote:

    — Perustuslain tarkoittama kansanvaltaisuus toteutuu paremmin kuin yhdenkään ”asiantuntijan” mallissa.

    Säästöt

    Kun kaikissa Manner-Suomen itsemääräämisvaltaisessa 20 sairaanhoitopiirissä on ”Eksote”, ja ne toimivat vuoden 2017 alusta Eksoten tehokkuudella 3163 € per asukas tai sitä paremmalla tehokkuudella, niin 13 vuodessa kumulatiivinen säästö on:

    13 x 2,6 miljardia euroa eli 34 miljardia euroa.

    Sipilän mallilla vain 18 miljardia euroa.

    ERO 18 miljardia euroa: Mitä perustuslaillisesti itsehallinnolliset asukkaat hyötyvät Sipilän sotesta ja epäitsehallinnosta verrattuna perustuslakivaliokunnan Eksoteen?

    MOTIVAATIO KUNTAYHTYMÄSSÄ: SUBSIDIARITEETTIPERIAATE

    Säätöjärjestelmä kustannusten hillintään perustuu asukkaitten perustuslailliseen oikeutukseen itsemääräämisvaltaan ja oikeutukseen olla maksamatta kunnallisveroja liikaa tehottomuuden tähde.

    — Maakunnan sote-kuntayhtymä säästää erittäin paljon enemmän kuin maakunnan kokoinen ”kunta”.

    Kuntayhtymän jäsenkuntien etu on kehittää kustannustehokkuutta, hoidon vaikuttavuutta, hyviä käytäntöjä sekä motivaatio säilyttää perustuslaillisesti itsehallinnollisten asukkaitten lähipalvelut kunnissa — kunnissa, joissa sotesta päätettiin ennen kuin itsemääräämisvalta siirrettiin asukkaitten kuntayhtymävaltuustolle.

    — Noudattaa Euroopan neuvoston paikallisen itsehallinnon peruskirjaa, valtiosopimusta, joka on Suomen laissa vuodesta 1991. Se on yhdenmukainen Suomen perustuslain kanssa; subsidiariteetti- eli läheisyysperiaate PL 121 § 1. ja 4. momentti. Ministerien ja kansanedustajien on noudatettava tarkoin lakia ja perustuslakia.

    — Vrt. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon Kainuun kuntien perustuslaillisesti itsehallinnollisten asukkaitten itemääräämisvallan JATKUMISEEN OMAN lähimaakunnan valtuustossa; sekä kunnat PL 121 § 1. momentti että 19 maakuntaa PL 121 §; Ahvenanmaan kunnat ja maakunta/sairaanhoitopiiri.

    Perustuslaki ja perustuslakituomioistuin kohtelee kaikkia perustuslaillisesti itsehallinnollisia asukkaita omissa maakunnissaan yhdenvertaisesti:

    1) Järjestämispäätökset omasta tuotannosta, kuten päivystävän keskussairaalan varustuksesta ja henkilökunnasta.

    2) Rahoittajina perustuslaillisesti itsehallinnolliset kuntien asukkaat kunnallisveroista ja perustuslaista itsehallinnollisille asukkaille johdetusta RAHOITUSPERIAATTEEN MUKAISISTA VALTIONOSUUKSISTA.

    — Koska perustuslakivaliokunta on katsonut Kainuun maakunnan ja Etelä-Karjalan maakunnan kuntien asukkaitten itsehallinnon jatkuvan oman maakunnan valtuustossa, niin 10 vuoden siirtymäajan jälkeen kuntien sote-valtionosuudet voidaan siirtää Manner-Suomen 18 maakunnan valtuustoille huolellisen valmistelun jälkeen.

    Rahoitusperiaate siirtymäajan jälkeen

    Eduskunnan säätäessä lakeja sekä kunnille että 19 maakunnalle, on valtion vastattava riittävästä rahoituksesta.

    Valtionosuusjärjestelmää ei pidä muuttaa nyt. Muuten uudistus on enemmän kuin pulassa.

    Samoin muut ripellykset pois.

    SUOMEN PARLAMENTIN YHTEINEN EKSOTE

    Eksote on kaikkien parlamenttipuolueiden oma perustuslain mukainen itsehallinto:

    Parlamentaarinen komitea on työnsä tehnyt:

    — Kaikki parlamenttipuolueet ovat hyväksyneet — poliittisesti riippumattomasti — perustuslakituomioistuimessa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin, kuntayhtymä-Eksoten.

    Jk.

    Perustuslaki ei lähde 1) kuntien eikä 2) itsehallintoalueiden — maakuntien — väestömäärästä liikkeelle, kun asukkaitten itsehallinnon jatkuvuus katsotaan oikeutetusti siirtyvän lähialuevaltuustolle; lähialueen sisään jäävät kunnat, joita suurempi itsehallinto kuuluu 19 maakunnalle: PL 121 § 4. momentti. Ahvenanmaan asukkailla on perustuslain 121 §:n itsehallinto sekä kunnassa että maakunnassa/ sairaanhoitopiirissä.

    Perustuslaki ei lähde liikkeelle sote-alueiden lukumäärästä liikkeelle.

    Kommentteja?

  2. Lyhyt laki: 20 Eksotea vuoden 2017 alusta kustannustehokkuudella 3163 € per asukas sanoo:

    Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kuntayhtymän jäsenkuntien maksuosuudet ovat piilotettu ”maakuntavero” kunnallisveroluokassa.

    Pitää huomata, että jäsenkunnat vain ovat ”maakuntaveron” kerääjiä Eksoten tai maakunnan puolesta.

    Suomessa on kunnallisveron maksajia suuri määrä.

    — Miksi periaatteessa samalle joukolle veronmaksajia keksitään uusi ”valtion vero”, joka pyrkii imitoimaan kunnallisveroluokkaa?

    LUMEITSEHALLINTO

    Mitään itsehallintoa perustuslaillisesti itsehallinnollisilla maakuntien asukkailla (ks. edellinen viesti) ei ole, jos valtio ryöstää sekä kunnallisverot että perustuslaista johdetun rahoitusperiaatteen mukaiset valtionosuudet — ilmeisenä tarkoituksena valtiolla on murtaa perustuslaillisesti itsehallinnollisten asukkaitten perustuslaissa säädetty kansanvalta, yksilön oikeus vaikuttaa äänestämällä, itsemääräämisvalta sekä kunnissa että 19 maakunnassa ml. Ahvenanmaa.

    ITSEHALLINTOON JA YKSILÖN OIKEUTEEN VAIKUTTAA ÄÄNESTÄMÄLLÄ KUULUU

    sekä kuntien että 19 maakunnan valtuustoissa:

    1) Järjestämispäätökset tuotannosta.

    2) Itsehallinnollinen budjettivalta.

    3) Rahoitus kunnallisveroilla; kuntayhtymän rahoituspäätökset PIENELLÄ KOROLLA.

    4) Kunnallisveroprosentin asettaminen, huomioon ottaen nykyisen valtionosuusjärjestelmän mukaiset valtionosuudet.

    Mitään kohdista 1)–4) ei voi eriyttää (dualismi) aiheuttamatta ongelmia perustuslain tarkoittamaan itsehallintoon ja kansanvaltaan kunnissa ja 19 maakunnassa.

    Kaikkia 19 maakuntaa kohdellaan perusprinsiippien mukaan yhdenvertaisesti.

    LAATU SÄÄDETÄÄN SIPILÄN HALLITUKSEN LAEILLA

    Eduskunta säätää soten laatua koskevat lait.

    Lakisääteistä laatua noudatetaan Manner-Suomen 20 sote-kuntayhtymässä heti toiminnan käynnustyessä vuoden 2017 alusta lähtien.

    KUSTANNUSTEHOKKUUS

    Kaikki 20 sote-kuntayhtymää noudattavat heti vuoden 2017 alusta lähtien vähintään kustannustehokkuutta 3163 € per asukas.

    Kommentteja?

  3. Lyhyt laki: 20 Eksotea vuoden 2017 alusta kustannustehokkuudella 3163 € per asukas sanoo:

    Soininvaara on oikeassa, että sekä kunnat että maakunnat — perustuslain tarkoittamat itsehallinnolliset asukkaat — rinnastetaan perustuslakivaliokunnassa oikeutettuina saamaan perustuslakivaliokunnan perustuslain 121 §:stä johtaman rahoitusperiaatteen mukaiset valtionosuudet suoraan maakuntien sairaanhoitopiireistä perustetuille sote-kuntayhtymille.

    Siirtyminen on hyvä ajoittaa parlamentaarisessa komiteassa ajankohtaan, kun kaikki Manner-Suomen 18 maakuntaa ovat soten suhteen täysin itsehallinnollisia eli itsemääräämisvaltaisia: budjetista, verotuksesta kunnallisveroilla, saavat rahoituksen pienellä korolla (vrt. valtion rahoitus), vastaavat kuntalain mukaisesti alijäämistä.

    Tämä tietysti edellyttää, että 18 itsehallinnolla on oma selkeä ketterä sote-päätöksenteko ja oma motivaatio parantaa kustannustehokkuutta, ottaa käyttöön jatkuvasti sekä omia että toisten parhaita käytäntöjä — parantaa palvelujen laatua lakien edellyttämälle tasolle tai paremmaksi (Eksote):

    — järjestäjä-tuottaja-rahoittajan status.

    Tästä ei voi ottaa mitään pois rikkomatta perustuslakivaliokunnan aikaisempia päätöksiä. Kukaan ei ole esittänyt mitään perustuslaillisesti vahvempaa kokonaisuutta.

    Etelä-Saimaa verkossa 6.11.2015

    Eksoten Pentti Itkonen: asiantuntijat ovat väärässä liputtaessaan 12 sote-alueen puolesta

    ”Itkonen liputtaa avoimesti 18 sote-alueen puolesta.

    Se on hänestä ylivoimaisesti paras, luonnollisin, helpoimmin hyväksyttävissä ja myös nopeimmin toteutettavissa oleva ratkaisu. 18 sote-alueen mallissa valmista olisi jo vuoden kuluttua, Itkonen arvioi.”

    ”— Asiantuntijat ovat täysin väärässä. He voivat paukutella pöytään mitä haluavat. Jos sen sijaan johdat tätä toimintaa, sinun pitää löytää sellaiset ratkaisut, joiden takana on motivaatiota ja sitoutumista, halua tehdä asioita ja saada tuloksia aikaan.

    Silloin asiat menevät Itkosen mukaan kansalaisten kannalta parhaaseen suuntaan.

    Myös kansantalouden kannalta 18 alueen malli on hänestä paras.”

    Lainaukset loppu

    Mitä tekee valtiovarainministeriö?

    Mitä tekee parlamentaarinen sote-komitea?

    Mitä tekee perustuslakituomioistuin?

    Haluavatko Sipilä, Soini tai Stubb kokeilla Eksoten johtamista?

  4. Lyhyt laki: 20 Eksotea vuoden 2017 alusta kustannustehokkuudella 3163 € per asukas sanoo:

    Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin ”maakuntavero” eli jäsenkuntien Eksotelle tilittämät maksuosuudet sisältävät:

    1) kuntien sairastavuuden ja ikärakenteen

    2) kuntien valtiolta saamat, Eksotelle menevät valtionosuudet, joissa otetaan puolestaan huomioon valtakunnallisen tasausjärjestelmän mukaiset kriteerit, kuten sairastavuus ja ikärakenne.

    Pilotti

    Osmo Soininvaara, voitaisiinko menetellä niin, että eduskunta antaa Etelä-Karjalaan Eksote-valtuustolle kokeiluoikeuden:

    1) Kunnat pitävät veroprosenttinsa samana ja stabiilina. Eksote kerää KUNTIEN PUOLESTA suoraan omalle budjettitilille jäsenkuntien kunnallisverovelvollisilta perussopimuksen mukaiset maksuosuudet. Kunnat vahtivat kuntayhtymä-Eksoten valtuustossa, kuten nykyisinkin, ettei kunnallisveroprosentti kunnassa (eikä maakunnassa) nouse.

    2) Siirtymäaikana (10 vuotta) valtio laskee edelleen nykyisen valtionosuusjärjestelmän mukaisesti valtionosuudet kunnille, mutta tilittää ne Eksoten budjettitilille. (Takaa sen että ei tapahdu vastaavaa katastroofia, mikä tuli Etelä-Karjalaan edellisen sote-lakiesityksen yhteydessä, kun valtionosuusjärjestelmää ”uudistettiin”).

    Siirtymäajan jälkeinen tilanne on toinen juttu.

    Tärkeintä kuntayhtymämuodossa on kuntien sisäinen tahtotila pitää kuntien veroprosentit vakiona. Eli juuri se mitä hallitus toivoo, sen lisäksi että kaikki sairaanhoitopiirit vapaaehtoisesti tavoittelevat vähintään Eksoten nykyistä kustannustehokkuutta 3163 € per asukas.

    Kun tämän lisäksi Sipilän hallitus säätää kaikki hyvään soteen liittyvät lait ja varaa rahoitusperiaatteen mukaiset valtionosuudet, niin säästyvät miljardit voidaan käyttää kokonaan perustuslaillisesti itsehallinnollisten asukkaitten kuntiin saamiin lähipalveluihin sekä 18 itsemääräämisvaltaisen maakunnan 24/7 päivystykseen, tasoon, joka vastaa maakunnan tarpeita.

  5. Lyhyt laki: 20 Eksotea vuoden 2017 alusta kustannustehokkuudella 3163 € per asukas sanoo:

    Varoitus: Teksti sisältää tuotesijoittelua.

    Etelä-Karjalan kunnat edistävät perustuslaillisesti itsehallinnollisten asukkaitten ihmisoikeuksia.

    Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä — kuntayhtymässä — jäsenkunnilla (kotikunnat—OMA maakuntamalli) on erittäin maksimaalinen motivaatio panostaa maakunnan sisään jäävien perustuslaillisesti itsehallinnollisten asukkaitten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

    — Kunhan valtio jatkaa nykyisellä valtionosuusjärjestelmällä maailman tappiin.

    — Kunhan lopettavat Arkadianmäellä Eksoten normiohjauksen ja lakien säätämisen Eksoten muuttamiseksi perustuslain vastaiseksi. Kysykää eturivin perustuslakijuristit — takarivistä ei niin ole väliä.

    — Tiesitkö hyvä lukija: Etelä-Karjalan Eksoten synnytyksessä ei tarvittu yhtään pääministeriä kätilöimässä ei yhtään alivaltiosihteeriä sotella lypsämässä eikä yhtään suurkaupunkia kuppaamassa eteläkarjalaisia duuniin!

    Kun perustuslaillisesti itsehallinnolliset asukkaat äänestävät demokraattisessa kuntavaalissa (vain yksi vaali), niin asukkaat tietävät, että luottamushenkilöt edistävät heidän lähipalveluita perussopimuksessa kerrotulla tavalla. Lisäksi eduskunta säätää lait, joilla turvataan erittäin maksimaalinen sote-laatu sekä jäsenkunnissa että täyden 24/7 päivystyksen, OMAN maakunnan, keskussairaalassa.

    Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat varmistaneet sekä täyden 24/7 päivystyksen että lähipalvelut tähtäämällä 2599 € per asukas premium superteholuokkaan. Jo nyt Eksoten pienen iän aikana on saavutettu 3163 € per perustuslaillisesti itsehallinnollinen asukas — teho on superia.

    Kun kaikki Manner-Suomen 20 VAPAAEHTOISTA sairaanhoitopiiriä saavuttavat vähintään 3163 € tai sitä paremman premium supertehon, niin alivaltiosihteeri Tuomas Pöystin perustuslaillisesti epävarman soten saa heittää vatulointikorista vesilinnuille.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä