Sosiaalihuolto marginaalissa sote-uudistuksessa - hyvinvoinnin huomiointi suitsisi kustannuksia

Sote-uudistuksen säästötavoite on karkaamassa väärän, oletetusta lopputulemasta lähtevän marssijärjestyksen takia. Hoitojen kehittämisen sijasta pitäisi miettiä hyvinvoinnin kehittämistä, sanovat sosiaalialan asiantuntijat.

 

Sosiaalihuolto on jäänyt lapsipuolen asemaan sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa, mikä osaltaan vaikeuttaa yhtä uudistuksen tavoitteista, kustannusten hillitsemistä 3 miljardilla eurolla, arvioivat sosiaalihuollon asiantuntijat.

”Uudistuksen huomio tulisi olla niiden asiakkaiden tilanteen parantamisessa, joihin on arvioitu kuuluvan 80 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon menoista. Käytännössä he ovat kaikki myös sosiaalihuollon asiakkaita, siis he 15–20 prosenttia asiakkaista tai 10 prosenttia väestöstä”, kirjoittavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen blogissa tutkija Jouko Karjalainen ja tutkimuspäällikkö Sakari Karvonen.

THL:n tutkijoiden mukaan uudistuksen koko marssijärjestys on väärä.

– Jos lähdettäisiin laajasta hyvinvoinnin määrittelystä, lähtökohta pitäisi ilman muuta olla sosiaalihuollossa, Karjalainen sanoo Kuntalehdelle.

Hän muistuttaa että vielä tämänkin takana vaikuttavat oleellisesti kunnan muut hyvinvointipalvelut: koulutus, sivistys, liikunta, kulttuuri.

– Pitäisi muistaa, että hyvinvointi rakentuu ensisijaisesti niistä. Mitä sosiaali- ja terveydenhuollossa tapahtuu, on enemmän korjaavaa ja reaktiivista, Karjalainen sanoo.

 

Lääkekäynnit eivät auta
yksinäisyyteen

 

”Vaikuttaa siltä, että nyt on menty siitä, mistä aita on matalin, ja alettu justeeraamaan maakuntien ja kuntien välistä työnjakoa terveyspalveluissa”, Karjalainen ja Karvonen kirjoittavat.

Kuntaliiton sote-yksikön johtaja Tarja Myllärinen on tutkijoiden kanssa samaa mieltä siinä, että sosiaalihuolto on uudistuksessa jäänyt marginaaliin.

Hyvinvoinnin kehittämisen sijaan kehitetään hoitoja. Esimerkiksi vanhuutta voidaan pitää sairautena, vaikka ikääntyneiden palveluilla tulisi ensisijaisesti tukea arjessa selviytymistä.

– Kotihoito yrittää juosta nopeilla käynneillä vanhuksen luona antamassa lääkettä, kun samaan aikaan tiedetään että monia ikääntymisen tai muun syyn vuoksi syrjäytyneitä vaivaa yksinäisyys ja elämän merkityksettömyys. Se jos mikä aiheuttaa pitkällä tähtäimellä kustannuksia, Myllärinen muistuttaa.

– Joku on  sanonut: ”Vanhusten vakavin sairaus on yksinäisyys” – tässä palataan siihen että palveluita on helppo kehittää lisää ja lisää. Näiden eniten kustannuksia aiheuttavien 10–15 prosentin kohdalla ja laajemminkin pitäisi kysyä: voisiko jotain tehdä toisin, Tarja Myllärinen sanoo.

Jouko Karjalaisen mielestä kustannuksien hillitsemistä tavoittelevassa uudistuksessa olisi pitänyt lähteä liikkeelle nimenomaan sosiaalihuollon laajan hyvinvoinnin määrittelystä, ja terveyspalvelut olisivat tulleet mukaan sitten.

Intergraatio
unohtunut

 

Myllärinen nosti taannoin Kuntatalolla sote-johdon tapaamisessa esiin kysymyksen siitä, onko uudistukseen lähdettäessä ollut riittävästi aikaa analysoida ilmiöitä ja rakentaa uudistusta sieltä käsin.

Samaa on pohtinut Karjalainen – eikä hän ole vakuuttunut että aikaa olisi ollut riittävästi.

Hän pitää sote-uudistusta sikäli välttämättömänä, että kokonaisuus tulee saadaan toimimaan niin että asiakas oikeasti viime kädessä nousee keskiöön – argumentti johon usein viitataan ja vedotaan uudistuksen valmistelussa.

– Mutta lähtemällä tietynlaisesta lopputulemasta ei kuitenkaan välttämättä tavoiteta sitä, mitä sanotaan tavoiteltavan, Karjalainen sanoo Kuntalehdelle.

Hän on jo kyllästynyt – ja turhautunut – siihen, että sote-integraatiosta on puhuttu mitättömän vähän.

– Se on ollut yksi neljästä keskeisestä tavoitteesta koko uudistuksessa. Jos sitä oikeasti olisi lähdetty hakemaan, olisi pitänyt lähteä perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon näkökulmasta rakentamaan.

– Erikoissairaanhoito on yksinkertaisempi juttu sikäli, että puhutaan tietyistä toimenpiteistä jotka ovat ikään kuin kappaletavaraa.

Jos integraatio jää kunnolla toteuttamatta, syntyy Karjalaisen mukaan myös riski hallinnon ylimääräisten ulokkeiden syntymisestä. Blogissaan Karjalainen ja Karvonen kutsuvat muodostuvaa hallintorakennetta ”toispuoleiseksi vaivaisukoksi”.

– Kun sosiaalihuollon palvelut ovat kuitenkin olemassa ja ne pitää ottaa kokonaisuuteen, ja ne otetaan mukaan jälkijunassa kuten nyt näyttää, niistä tulee helposti ulokkeita. Luontevat integraatiotavat olisivat edellyttäneet ihan toisenlaista valmistelua, Karjalainen sanoo.

Karjalaisen mukaan integraatio on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä toteutunut vain organisaatioiden ylätasolla.

– Siellä kentän tasolla sitä ei ole todellakaan tapahtunut. Perustaso, jossa integraation pitäisi tapahtua, elää ihan omaa elämäänsä.

– Pahimmassa tapauksessa jää rinnakkaiset palvelurakenteet, joita vuosien varrella yritetään erilaisilla organisaatiouudistuksilla sovittaa yhteen.

Erot tiedetaustassa
ja paradigmoissa

 

Juuri mitattavuuden ongelma on se, minkä nähdään painavan sosiaalihuoltoa marginaaliin uudistuksen valmistelussa.

– Terveydenhuollossa on vahvat professiot ja näyttöä siitä että tietty hoito vaikuttaa tiettyyn sairauteen. Sosiaalihuollon tiedeperusta on yhteiskuntatieteissä ja käyttäytymistieteissä, joissa on varsin vähän tieteellistä eksaktia näyttöä, että kun teet noin niin lopputulos on tuollainen, vertaa Myllärinen.

– Kun pelataan luonnontieteen pohjalta, syy-seuraussuhteet on helppo nähdä, esimerkiksi joku lääkkeen vaikutus. Käyttäytymistieteessä on eri tilanne; ihmiset vain ovat arvoituksellisia. Kun tiedepohjat ovat erilaiset, puhutaan ohi toisten.

Karjalainen nostaa esiin myös pragmaattisen puolen: kun terveydenhuollossa asiakas otetaan toimenpiteen alle kutakuinkin heti, sosiaalihuollossa pitää tehdä kestävä hallinnollinen päätös, että toimenpide tulee tehdä.

– Kohteen määrittely on vaikeampaa sosiaalihuollossa.

– Sosiaalihuollon asiakkaat ovat usein syrjässä olevia ihmisiä joiden auttaminen ei ole sitä että annetaan joku pilleri. Kun ilmiöt ovat vaikeasti hallittavissa, jää helposti marginaaliin, Myllärinen näkee.

 

Sosiaalinen kuntoutus
ja yhteisöllisyys auttaisivat

 

Karjalainen muistuttaa uudesta sosiaalihuoltolaista löytyvästä sosiaalisen kuntoutuksen käsitteestä. Se tarjoaa menetelmävalikon laajalle hyvinvoinnin edistämiselle nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisin toimenpitein.

– Olen ymmärtänyt lain perusteista, että siinä katsotaan koko väestöä. Silloin määrittely on paljon laajempi kuin pelkkä terveyden edistäminen. Meidän mielestämme sieltä päästä lähteminen olisi avannut aivan toisenlaiset lähtökohdat.

Karjalainen on pessimisti sen suhteen, että uudistuksen juna enää kääntyisi nykyisiltä raiteiltaan. Mutta jos hän jotain saisi tehdä, hän antaisi päättäjille sosiaalihuoltolain luettavaksi, jotta kävisi ilmi, mitkä asiat olisi välttämätöntä huomioida kunnolla uudistuksessa.

– Asetelmaa kuvaa hyvin, että sosiaalihuollon palveluista ainoastaan päivystysluonteiset, sosiaalipäivystys ja lastensuojelu, on otettu mukaan uudistukseen. Tietyllä tavalla terveydenhuollon logiikka näkyy tässäkin: akuutti- ja päivystyspalvelut nähdään tarpeellisiksi.

Myllärinen korostaisi osallisuuden ja yhteisöön kiinnittymisen merkitystä hoitojen miettimisen sijaan.

Mielenterveyspotilaat kävelevät yksinäisinä pitkin katuja ja vanhukset ovat yksin ja yksinäisinä kotonaan.

– Palvelujen laatua mitataan  määrällisesti asuinhuoneen neliöillä ja varustetasolla, ei sillä, miten hyvin hän selviää arjessa ja kuinka tyytyväinen asiakas on elämäänsä, Tarja Myllärinen sanoo.

Ote sosiaalihuoltolaista:

Jouko Karjalaisen ja Sakari Karvosen blogikirjoitus:

Sosiaalihuollon mukaanotto sote-uudistukseen pitäisi kustannukset kurissa

Lue myös:

Uudenmaan Aronkytö: Sosiaalihuoltoa ei ole unohdettu valmistelussa

Huono-osaisuuden nujertaminen vaatii systemaattista tarkastelua

Sokra tutkii ja kehittää -kirjoitussarja huono-osaisuudesta