Kuva: Kuntalehti
Sosiaali- ja terveysministeriö jatkaa osallistavan sosiaaliturvan kokeiluja.

Osallistavan sosiaaliturvan kokeilut saavat jatkoa.

Vuoden 2018 alussa alkaneissa kokeiluissa on etsitty tapoja vähentää pitkään pitkään työttömänä olleiden tarvetta toimeentulotukeen. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on päättänyt jatkaa kokeilujen rahoitusta vuoden 2019 loppuun.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoimassa kokeilussa oli aluksi mukana kuusi kuntaa, Kangasala, Kemijärvi, Kuopio, Raisio, Tampere ja Tornio, joista viimeinen jättäytyi pois keväällä 2018. Muut kunnat jatkavat kokeilussa vuoden 2019 loppuun.

Jatkossa kokeilut keskittyvät vaikuttavimmiksi havaittuihin menetelmiin.

Sellaisia ovat esimerkiksi kuntiin perustetut asukas- ja asiakastuvat, asiakastilat ja toiminnalliset ryhmät.

Niiden saama innostunut vastaanotto kielii siitä, että sosiaalityön asiakkaat tarvitsevat kasvokkaista kohtaamista, sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan apua ja tukea.

Leikkaukset osuvat pienituloisimpiin

Kokeiluista saatujen kokemusten perusteella sosiaalityön tarpeessa olevien ihmisten auttamiseksi tarvitaan aivan uusi toimintamalli.

Kuluvalla hallituskaudella tehdyt etuuksien leikkaukset ja jäädytykset ovat kohdistuneet erityisesti kaikista pienituloisimpiin.

Lisäksi aikuissosiaalityön asiakkaiden henkilökohtaisia haasteita ovat lisänneet valtakunnalliset paineet: sote- ja maakuntauudistus, palveluiden pirstoutuminen, palvelujärjestelmän monimutkaistuminen, aktivoiva työllisyyspolitiikka ja perustoimeentulotuen siirto kunnista Kelaan vuonna 2017.

Osa jäänyt pois palveluista

Ehkäisevää ja täydentävää tukea tehdään edelleen kuntien sosiaalityössä, mutta ketju Kelasta kuntiin on liian pitkä.

Jotkin asiakkaat, jotka Kela ohjaa kuntiin, eivät koskaan päädy perille sosiaalityöhön, vaikka heitä tavoiteltaisiin kirjeitse ja puhelimitse.

Kaikilla vaikeassakaan tilanteessa olevilla henkilöillä ei aina ole motivaatiota hakea apua sosiaalityöstä, vaikka sitä heille tarjotaan.

Kokeiluissa sosiaalityön tarpeessa olevia asiakkaita pyritään tavoittamaan entistä paremmin kokemusasiantuntija- ja ryhmätoimintojen avulla. Nuorten tavoittamiseksi tehdään yhteistyötä etsivän nuorisotyön kanssa.

THL:n raporttien mukaan kokeilut eivät ole sujuneet mutkitta.

Kaikki kunnat eivät ole löytäneet kokeilulle koordinaattoria. Päteviä sosiaalityöntekijöitä ei ole saatu irrotettua tämän perustehtävistä siitä huolimatta, että käytössä on ollut kokeilun tuoma tuki ja hankerahoitus.

Kuntia kannustettiin pitämään kokeiluissa kaikki sosiaalityön asiakkaat, mutta käytännössä se ei ole ollut helppoa.

Sosiaalityöntekijöiden mielestä kaikki asiakkaat eivät soveltuneet osallistavan mallin mukaiseen toimintaan. Siksi kunnissa jätettiin ulkiopuolelle monia ”ei-sitoutuvia” ja satunnaisesti asioivia asiakkaita.

Kokeilujen tavoitteena on osallistaa ihmisiä ja löytää toimeentulotuen tilalle polkuja osallisuuteen ja työelämään. Silti sosiaalityö on edelleen hyvin etuuskeskeistä: toimeentulolakia tulkitaan huolella, jotta voidaan määrittää mitä asiakkaalle myönnetään ja mitä ei.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä