Kuva: Sosteri
Savonlinnan keskussairaalan leikkaussalissa tehdään noin 3 000 toimenpidettä vuosittain, joista kirurgian erikoisalan toimenpiteitä noin 2 000.

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän eli Sosterin kuntayhtymävaltuusto sinetöi tänään kuntayhtymän erikoissairaanhoidon ulkoistuksen kokouksessaan.

Periaatepäätöksen ulkoistuksesta teki kuntayhtymähallitus tammikuussa.

Valtuusto oli päätöksessään yksimielinen.

– Tavoitteenamme on turvata nykyiset erikoissairaanhoidon palvelut, yhteispäivystys ja työpaikat. Valtuuston päätös on vankka selkänoja järjestelyn eteenpäin viemiselle. Hallituksella on vuorostaan toimivalta varsinaisen ulkoistuksen tai yhtiöittämisen tavan valitsemisessa sekä kilpailutuksessa, kuntayhtymävaltuuston puheenjohtaja Ahti Myllys, kok., sanoo Sosterin tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Ulkoistuspäätöksen taustalla ovat lainvalmistelut ja säädökset, jotka nähdään Sosterissa uhkana erikoissairaanhoidon lähipalveluille ja alueen työpaikoille.

– Maakuntavalmistelussa ei ole osoitettu, mikä on Itä-Savon alueen terveydenhuoltoverkosto ja keskussairaaloiden työnjako. Myös järjestämisen ja tuottamisen hallintopaikat ovat auki. Epävarmuus velvoittaa meitä toimiin Itä-Savon alueen väestön erikoissairaanhoidon palvelujen ja työpaikkojen turvaamiseksi, sanoo Sosterin hallituksen puheenjohtaja Pekka Nousiainen, kesk.

Nousiaisen mukaa huolta aiheuttavat myös maakunnan todennäköisesti riittämättömät resurssit. Alueen väestöpohja, pitkät etäisyydet, vesistöisyys ja ikääntyneen väestön palvelutarve edellyttävät perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystystä ja erikoissairaanhoidon sairaalaa. Myös kesäaikaan kaksinkertaistuva väkiluku asettaaoman vaatimustasonsa palveluille.

Nousiaisen mukaan Savonlinnan keskussairaalan nykyinen toimintamalli vastaa alueen palvelutarpeita.

– Mikäli erikoissairaanhoidon palvelut menetettäisiin, väestö joutuisi ambulanssi- ja taksiralliin. Työpaikkoja menetettäisiin suoraan 400–500. Alueen elinvoimalle, verotuloille ja ostovoimalle menetykset olisivat paljon enemmän, ja vaikutus olisi myös ammattikorkeakoulun ja toisen asteen hoitoalan koulutuksen pysyvyyteen Savonlinnassa.

Mikäli hallituksen esittämät sote-lait tulisivat voimaan, Savonlinnan keskussairaalan palvelut olisivat uuden maakunnan päättäjien käsissä, Sosterista muistutetaan. Sairaanhoitopiirin mukaan Savonlinnan keskussairaalan nykyinen asema ei ole turvattu niin kauan kun asemaa ei ole kirjattu lakiin nimenomaan yhteispäivystystä toteuttavana sairaalana.

– Tietenkin meitä huolettaa se, että selvitykset uusien maakuntien päätösvallan jakaantumisesta näyttävät suuntautuvan hyvin keskuskaupunkikeskeisiksi. Niin on myös Etelä-Savossa, jolloin samaan aikaan kun päätetään uuden maakunnan palvelurakenteesta tai talous vaatii säästöjä, ei muilla seutukunnilla, kuten Savonlinnan seutukunnallakaan ole kovin suurta päätösvaltaa, Nousiainen sanoo.

Sosteri aikoo kilpailuttaa erikoissairaanhoitonsa kevään aikana. Sosteri on Manner-Suomen pienin sairaanhoitopiiri. Sen jäsenkuntia ovat Enonkoski, Savonlinna, Rantasalmi ja Sulkava.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Ja niin verorahoja kauhotaan yksityiselle bisnekselle. Kuopio paikkaa tumpeloinnit.
    Kalliiksi tuloaa nöiden tyhjenevien alueiden elättäminen veronmaksajille.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*