Lahden ympärille muodostuvan Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän hallituksen puheenjohtajalle esitetään 40 800 euron suuruista vuosipalkkiota. Kokouskohtaiset palkkiot tulisivat tämän päälle. Hulppeaa korvausta ihmetellään.

Korvauksista ovat neuvotelleet puolueiden piirijärjestöjen johtajat. Hämeen Kokoomuksen toiminnanjohtaja Mika Airisen mukaan puheenjohtajan resursoinnissa on otettava huomioon lyhyt aika ja iso työmäärä uuden hallinnon rakentamisessa.

– Erityisesti johtavien luottamushenkilöiden eli puheenjohtajiston aktiivista panosta tarvitaan. Tehtävässä pitää olla puolipäivätoiminen ja sen perusteella keskusteltiin palkkion tasosta ja siitä, mikä se voisi olla.

Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juha Rostedt, kok, toteaa, että tehtävä saattaa olla vuotta lyhyempi, koska voimasuhteet voivat kuntavaalien jälkeen muuttua.

– Meille tulee hyvinvointikuntayhtymään kaksi esittelijää. Meidän tulee koko ajan benchmarkata Eksotea, Siun sotea ja käydä niiden kanssa neuvotteluja ja samaan aikaan käydä neuvotteluja muiden maakuntien ja jäsenkuntien johtajien kanssa.

Rostedtin mukaan tehtävään on ajateltu luottamushenkilöä, ei hallitusammattilaista. Kokoomus esittää puheenjohtajaksi Francis McCarronia, joka on yrittäjä. Hänet myös todennäköisesti valitaan, sillä paikka kuuluu kokoomukselle.

Ville Skinnari ihmettelee
palkkiosuunnitelmia

Päijät-Hämeen sote-yhtymän valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Skinnari, sd, ei tiennyt elokuisista palkkiosuunnitelmista. Hän ihmettelee, miksei häntä ole informoitu asiassa.

Päijät-Hämeen sote-yhtymän valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Skinnari, sd, ei tiennyt elokuisista palkkiosuunnitelmista. Hän ihmettelee, miksei häntä ole informoitu palkkioasiassa.

– Että tällaista neuvottelutulosta ylipäätään esitetään. Nykyisen hallituksen puheenjohtajan (Matti Katajan, kok.) palkkio on 9 000 euroa vuodessa ja hän on siihen tyytyväinen. Hän on myös juristi ja hallitusammattilainen.

Skinnari epäilee, että kun kyseessä on kokoomuksen paikka, tehtävään halutaan ammattijohtaja, joka ei suostu tekemään työtä halvemmalla. Hänestä Matti Kataja olisi voinut jatkaa tehtävässä välimenokauden ennen valtakunnallisen sote-uudistuksen voimaantuloa.

– Kyllä mopo on lähtenyt pahasti kuntapäättäjien käsistä. Ei meille poliitikoille makseta missään tällaisia palkkioita, Skinnari toteaa.

”Tilanne on uniikki”

Toiminnanjohtaja Airisen mukaan Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän hallituksen puheenjohtajan pestiä ei voi verrata muihin vastaaviin kuntayhtymiin, koska tiukan aikataulun vuoksi tilanne on uniikki.

– Tehtävä vaatii paljon kokousten ulkopuolista työtä ja toimivan johdon sparraamista. Kyllä siitä jonkinlainen korvaus pitää maksaa.

Hyvinvointikuntayhtymän hallituksen varapuheenjohtajien palkkioksi on kaavailtu 1 700 euroa kuukaudessa.

Hyvinvointikuntayhtymään tulevat mukaan kaikki Päijät-Hämeen kunnat Heinolaa ja Sysmään lukuun ottamatta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä paikallislehti Itä-Häme.

Merja Ojansivu

Juttua muokattu klo 19.11: Lisätty Juha Rostedtin osuus.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä