Tuomas Pöysti on toiminut sote- ja maakuntauudistuksen projektijohtajana puolitoista vuotta. (Kuva: Kari Långsjö)

Sote- ja maakuntauudistuksen projektijohtaja, alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti on yksi yhdeksästä oikeuskanslerin virkaa hakeneesta.

Oikeuskanslerin viran hakuaika päättyi tänään 6. maaliskuuta. Virka täytetään 1.5. alkaen, jolloin viran nykyinen haltija Jaakko Jonkka jää eläkkeelle.

Oikeuskansleri on eduskunnan oikeusasiamiehen ohella ylin laillisuuden valvoja Suomessa. Oikeuskansleri valvoo, että viranomaiset noudattavat voimassa olevaa oikeutta. Hän valvoo myös perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Pöysti nimitettiin projektijohtajaksi 1.10.2015 alkaen kahdeksi vuodeksi sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen. Projektijohtajuuden on määrä kestää kaikkiaan viisi vuotta ja siirtyä valtiovarainministeriön alaisuuteen kahden vuoden umpeuduttua.

Muut oikeuskanslerin virkaan hakeneet ovat kansliapäällikkö Kimmo Hakonen, oikeuskanslerinvirasto; hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt, Helsingin hovioikeus; valiokuntaneuvos Matti Marttunen, eduskunta; oikeusneuvos Mikko Puumalainen, korkein hallinto-oikeus; apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin, eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia; esittelijäneuvos Maija Salo, oikeuskanslerinvirasto; professori Raimo Siltala, Turun yliopisto; professori Veli-Pekka Viljanen, Turun yliopisto.

Perustuslain mukaan tasavallan presidentti nimittää oikeuskanslerin. Nimitys valmistellaan oikeusministeriössä. Tasavallan presidentti päättää nimityksestä valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä