Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ovat tiivistämässä sosiaali- ja terveyspalveluja erityisesti erikoissairaanhoidon osalta. Syynissä ovat muun muassa kuvantamispalvelut, urologian palvelut, rintasyöpäleikkaukset ja sukupuolitautien hoito.

Virkamiesesityksen mukaan Tampereen kaupungin Hatanpään sairaalan kuvantamistoiminta yhdistettäisiin osaksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Kuvantamiskeskusliikelaitosta vuoden 2016 alusta. Myös Hatanpään ja Taysin urologian palvelut yhdistettäisiin ja toiminta keskitettäisiin siirtymävaiheen jälkeen kokonaan yliopistolliseen sairaalaan.

Rintasyöpäleikkauksia tehtäisiin jatkossa vain Hatanpäällä ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Tampereen kaupungin sukupuolitautien poliklinikat yhdistettäisiin. Suunnitteilla on niin ikään kaupungin ja sairaanhoitopiirin yhteinen hankinta- ja logistiikkayhtiö sekä työterveyshuollon yhtiö, johon yhdistettäisiin sairaanhoitopiirin ja kaupungin työterveyshuollon palvelut.

Päällekkäisten rakenteiden purkamisella on arvioitu alkuvaiheessa päästävän miljoonan euron vuosittaisiin säästöihin. Tavoitteena on, että uusi toimintamalli olisi käytössä jo vuoden 2016 alussa.

-Suunnittelussa on haettu alueelle toimivaa erikoissairaanhoidon ratkaisua. On lähdetty liikkeelle nimenomaan toiminnallisista seikoista ja tavoitteena on selkeyttää prosesseja. Toki säästöjäkin syntyy, mutta ne eivät ole pääasia. Tiedostamme aikataulun kireäksi, mutta paljon työtä on jo tehty asian eteen, toteaa Tampereen kaupungin yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaho.

Uudistusten tavoitteena ei ole vähentää henkilökuntaa. Tampereen kaupunginhallitus ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus ottavat yhteistyökuvioon kantaa maanantaina 16.3.

 

Asiasta tarkemmin Tampereen nettisivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä