Suomalaiset ovat edelleen tyytyväisiä elämänlaatuunsa ja hyvinvointiinsa. (kuva: Ville Miettinen)

Suomalainen hyvinvointivaltio on edelleen voimissaan, vaikka kansalaisten terveys- ja hyvinvointierot ovat yhä edelleen kansainvälisesti verrattuna suuret.

Erityisesti työkyvyttömyys ja työttömyys alentavat elämänlaatua, todetaan Suomalaisten hyvinvointi 2014 -raportissa. Joka neljäs vuosi vaalikauden päätteeksi julkaistava raportti perustuu keväällä 2013 tehtyyn laajaan kyselytutkimukseen.

Joka kymmenes kotitalous kertoi kyselyssä kärsivänsä toimeentulo-ongelmista, mutta toimeentulo-ongelmat eivät ole lisääntyneet neljän vuoden takaisesta. Tuloerojen ja suhteellisen köyhyyden yli vuosikymmenen kestänyt kasvu on pysähtynyt.

Suomalaiset kokevat oman terveytensä entistä parempana, mutta yhä useampi kertoo kokevansa stressiä. Vähän koulutetut ja pienituloiset kokevat terveytensä edelleen muita huonompana ja kärsivät muita useammin pitkäaikaissairauksista.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Valtaosalla kotona asuvista iäkkäistä on hyvät elinolot ja riittävä toimeentulo, he ovat tyytyväisiä terveyteensä ja kokevat elämänlaatunsa hyväksi. Ikääntyneiden päivittäisessä toimintakyvyssä ei juuri ole tapahtunut muutoksia, mutta yksinäisyys ja ongelmat terveyspalvelujen ja kotiavun saannissa heikentävät hyvinvointia.

Yksinäiseksi itsensä kokevien määrä ei ole lisääntynyt. Vain murto-osa yksinasuvista kokee itsensä yksinäiseksi. Työttömät, köyhät, työkyvyttömät ja iäkkäät kokevat itsensä muita useammin yksinäisiksi.

Hyvinvointivaltion kannatus on Suomessa edelleen vankka. Yhä useampi katsoo, että kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvanut jo liian suureksi. Suurin osa suomalaisista pitää julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja toimivina, mutta niiden saatavuutta halutaan parantaa. Yksityisten palvelujen kannatus on pudonnut kymmenen vuoden takaisesta selvästi.

Puhelinhaastattelututkimuksen otos oli 5842 18–79 -vuotiasta suomalaista, joista kyselyyn vastasi 4226 eli 72 prosenttia.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*