Sairaalan vuodeosastohoitoon johtavia tapaturmia tapahtuu useammin Pohjois- ja Itä-Suomessa kuin Etelä-Suomessa. (Kuva: Ville Miettinen)

Sairaalahoitoon johtavien tapaturmien yleisyydessä on eroa eri puolilla Suomea, käy ilmi THL:n tilastoista. Eroa selitetään paitsi väestörakenteella myös paikallisilla hoitokäytännöillä ja alueiden turvallisuuskulttuureilla.

Alueellisten tilastotietojen avulla kuntien on mahdollista kohdistaa tapaturmien ehkäisytyö oikein. Näin säästetään hoitokuluissa ja vähennetään yksilöille aiheutuvia haittoja, sanoo terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö Satu Pajala.

Pohjois- ja Itä-Suomessa sattuu sairaalan vuodeosastohoitoon johtavia tapaturmia enemmän kuin Etelä-Suomessa. Alueellisia eroja on tapaturmatyypeissä, määrissä ja aiheutuvassa hoidontarpeessa.

– Esimerkiksi päihtymys on tapaturmaisten kuolemien osatekijänä useammin Kainuussa kuin Keski-Pohjanmaalla, Pajala kertoo.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Paikallista tapaturmien ehkäisytyötä ja sen keinoja suunniteltaessa tulee miettiä huolellisesti tapaturmien taustalla olevia tekijöitä ja miten niihin voidaan vaikuttaa, hän esittää.

Valtaosa tapaturmista sattuu kotona, vapaa-aikana ja tavallisissa arkiaskareissa. Alkoholi nostaa selvästi tapaturmariskiä.

Suomessa järjestetään syyskuussa kansainvälinen tapaturmien ehkäisyn tapahtuma, Safety 2016.

Alueellista tietoa tapaturmista on THL:n tilastosivuilla.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*