kasvomaski suojakäsineiden peittämissä käsissä
Turun kaupunginjohtaja Minna Arve korosti maskin käytön ja turvavälien merkitystä koronatilanteen hallinnassa. (Kuva: Pixabay)

Turun kaupunki ottaa mittavat toimet käyttöön loppuvuodeksi huonontuneen koronatilanteen vuoksi.

Turku luonnehtii koronatilannettaan ”erittäin vakavaksi”. Viikolla 50 (7.–13.12.) Turussa todettiin 278 koronavirustartuntaa.

Turun perusopetuksen vuosiluokat 4–9 siirtyivät etäopetukseen tänään loppulukukaudeksi. Osa näistä vuosiluokista aloitti etäopetuksessa jo aiemmin tällä viikolla.

Etäopetuksessa olevat eivät saa paperitodistusta, vaan arviointi näkyy opetuksen verkkohallinto-ohjelma Wilmassa, kaupunginjohtaja Minna Arve kertoi keskiviikkoaamun tiedotustilaisuudessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Sen lisäksi että kouluissa tilanne on raskas ja tartuntoja ollut paljon, kun joulunpyhät tulee ja tavataan sukulaisia vaikka rajoitetusti, pyritään varmistamaan, että joulun aikana pidetään tauko kaikesta, Arve taustoitti etäopetukseen siirtymistä.

– Samalla pystytään keventämään joulun ajan kuormitusta jäljiityksessä, kun rajoitustoimien pitäisi alkaa parin viikon sisällä puremaan.

Rajoitustoimet ovat voimassa 10.1. saakka.

– Tavoitteena on, että koululaiset pystyisivät aloittamaan kevätlukukauden aiotussa aikataulussa, kaupunginjohtaja Arve sanoi.

Vaikka lähes kaikki harrastuspaikat ovat kiinni, Turun alueen nuorisotilat pidetään auki, koska nuorisotaloissa pystytään jakamaan tietoa koronasta ja tarjoamaan nuorille paikka tavata toisiaan turvallisesti.

Myös etsivä nuorisotyö ja Fendari toimivat kuten ennenkin. Aukioloajat supistuvat jouluviikolla pyhien ajaksi.

Kaupungin tiedotteen mukaan koronatartunnat leviävät Turussa edelleen yksityistilaisuuksissa ja perhepiirissä. Uusista koronatapauksista noin 40 prosenttia liittyy perheiden tai lähipiirin tartuntoihin.

Tartuntojen jäljitysprosentti on Turussa tällä hetkellä n. 65, eli yli puolet tartunnoista voidaan vielä jäljittää.

Tartuntojen merkittävä kasvu ja altistuneiden koko ajan kasvava joukko haastaa kaupungin henkilökuntaa ja sen riittävyyttä, Turun tiedotteessa todetaan. Tästä syystä Turku siirtää toiminnaltaan supistettujen toimialojen työntekijöitä jäljitystyöhön.

– Päiväkohtainen tarve työvoimalle on kasvanut selvästi viime viikkojen aikana, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi kertoo. 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*