Kuva: Seppo Haavisto

Turun vanhusten asumispalveluissa alkaa uusi pilotti, joka edistää sosiaalisten suhteiden ylläpitoa poikkeusoloissa. Lokakuun puolesta välistä alkaen vanhusten palvelujen asukkaat voivat keskustella läheistensä kanssa myös videopuheluiden avulla.

– Videopuhelut tuovat omaiset ja ystävät lähemmäs asukkaitamme ja varmasti piristävät heidän päiväänsä. Ne myös helpottavat erityisesti kauempana asuvien omaisten yhteydenpitoa, sanoo yksikön esimies Elisabeth Grünberg-Liuska Turun kaupungin vanhus- ja vammaispalveluista.

Etäviestintäpalvelun käytön suunnittelu alkoi kesäkuussa. Palvelun pilotointia varten on hankittu yhteensä 11 Android-tablettitietokonetta telineineen. Jokaiseen asumispalveluiden taloon tulee siis yksi tabletti, johon voi linkittää kymmenen omaista.

Turun vanhusten asumispalvelujen päällikön Riitta Karjalaisen mukaan korona sysäsi pilotin liikkeelle. Keinoja etäyhteydenpitoon oli kuitenkin mietitty jo ennen pandemiaa.

–  Teknologian avulla pystymme nyt lisäämään ikäihmisen ja hänen läheisensä turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta. Yhteydenpito tuttuihin voi olla vanhukselle tärkeämpää kuin hoidollisten asioiden hoitaminen.

Pilotin onnistumisen kannalta keskeistä on löytää tarpeeksi läheisiä, joilla on älypuhelin tai muu palvelun käyttöön sopiva laite, kuten tabletti. Yhteys onnistuu myös tietokoneelle ladattavalla VideoVisitFamily-sovelluksella.

Asumispalvelun asukkaat saavat hoitajilta apua tabletin käyttöön. Joka talossa on myös VideoVisit-ohjelman ylläpitäjiä, jotka hallinnoivat ohjelmaa. He myös huolehtivat omaisten linkityksestä oikeaan laitteeseen ja neuvovat asukkaita, omaisia ja henkilökuntaa laitteiden ja ohjelman käytössä.

Karjalaisen mukaan asumispalveluissa on pohdittu, riittääkö läheisiä, joilta palvelun käyttö sujuu.

– Mutta uskon, että löydämme esimerkiksi nuorempia omaisia ja osa on kysellyt tällaisen palvelun perään.

Pilotin aikana kerätään sekä asukkaiden että hoitajien kokemuksia palvelusta. Tietoja on tarkoitus hyödyntää jatkossa.

– VideoVisit-pilotilla tavoitellaan korkeaa digiosaamista ja kykyä hyödyntää digimahdollisuuksia myös hoitajien työssä, Karjalainen kertoo.

Avatar
Matilda Jokinen
matilda.jokinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*