Vaikka ennuste saapuvien turvapaikanhakijoiden määrästä on alentunut, vastaanottokeskuksia tarvitaan kipeästi lisää. Majoituksia on perustettu mm. tyhjillään oleviin kouluihin, sairaaloihin ja hotelleihin, kuten tässä Forssassa. (Kuva: Paavo Taipale)

Suomeen on vuoden alusta lähtien tullut 24 553 turvapaikanhakijaa, Maahanmuuttovirasto tiedottaa. Torstaina maahan saapui 177 turvapaikanhakijaa, keskiviikkona 170 ja tiistaina 124.

Maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikkapäätöksiä tehdään noin 250 viikossa, mutta vuoden loppua kohden käsittelytahdin on määrä kiihtyä 500 päätökseen viikossa. Ensi vuonna tavoite on 1 000 päätöstä viikossa.

Käsittelyn nopeuttamiseksi hakemusten käsittelijöiden määrä moninkertaistuu loppuvuoden aikana.

Maahanmuuttovirasto oli aiemmin linjannut, että Irakista saapuvien tilanteet käsitellään yksilöllisesti, eikä esimerkiksi pelkkä kotiseutu lähtömaassa ratkaise asiaa. Tällä viikolla samankaltainen linjaus tehtiin Somaliasta saapuvien osalta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Erityisesti Mogadishun turvallisuustilanne on parantunut, mikä vaikuttaa Maahanmuuttoviraston ratkaisuihin turvapaikka-asioissa, Maahanmuuttovirasto tiedotti tiistaina.

– Somalian tilanne on edelleen vaikea ja turvallisuustilanteen ohella suuressa osassa maata ovat haasteena muutenkin puutteelliset elinolosuhteet. Maahanmuuttoviraston selvityksen mukaan turvallisuustilanne on parantunut edelliseen arvioon verrattuna Etelä- ja Keski-Somaliassa. Kaikkien noilta alueilta tulevien ei voida katsoa olevan henkilökohtaisessa väkivallan vaarassa.

Sisäministeriön arvio tänä vuonna saapuvien turvapaikanhakijoiden määrästä on 30 000–35 000. Aiemmin määräksi oli arvioitu jopa 50 000. Maahanmuuttovirasto muistuttaa, että huolimatta alentuneesta arviosta vastaanottokeskuksille on edelleen kova tarve.

Joutsenossa on syyskuun alusta asti ollut turvapaikanhakijoita telttamajoituksessa, Yle uutisoi aiemmin tällä viikolla. Teltat ovat kuitenkin hyvin lämmitettyjä. Joutsenon vastaanottokeskuksen johtajan Jari Kähkösen mukaan telttamajoittujat mahtuvat kiinteisiin sisätiloihin marraskuun alkupuolella.

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansalliseen ohjelmaan täydennyksiä

Valtioneuvosto hyväksyi torstaina hallituksen esityksen EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston ohjelmakauden 2014-2020 kansallisen ohjelman muuttamisesta.

Ohjelmaan on tarkoitus sisällyttää suunnitelma vuosina 2016–2017 Suomeen vastaanotettavien kiintiöpakolaisten määrästä ja Suomeen Etelä-Euroopan maista sisäisesti siirrettävien turvapaikanhakijoiden määrästä, joiden perusteella Euroopan komissio myöntää lisärahoitusta rahaston kansalliseen ohjelmaan.

Kiintiöpakolaisten uudelleensijoittamisen osalta esitetään, että kansalliseen ohjelmaan sisällytetään vuosina 2016–2017 vastaanotettavat 1 770 kiintiöpakolaista ja 2 078 sisäisesti siirrettävää turvapaikanhakijaa.

Suunnitelmassa esitettyjen henkilömäärien perusteella Suomen vuosien 2016–2017 uudelleensijoittamisen määrärahan osuus olisi 17,36 miljoonaa euroa ja sisäisten siirtojen määrärahan osuus 12,468 miljoonaa euroa.

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallisesta ohjelmasta voidaan rahoittaa toimia, joilla kehitetään turvapaikkapolitiikkaa, uudelleensijoittamista, laillista maahanmuuttoa, kolmansien maiden kansalaisten kotoutumista ja paluuta ja sisäisiä siirtoja.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*