Tutkimus: Kotihoidon asiakkaat ovat sanomalehtien kuvissa usein passiivisia ja yksinäisiä hoidon kohteita – tämä saattaa vaikuttaa päätöksentekoon
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että sanomalehdissä julkaistut kuvat kotihoidosta rakentavat mielikuvaa kiireisestä työn arjesta ja ikääntyneistä passiivisina hoivan kohteina.
– Havainnot ovat hyvin yhteneväisiä muiden kotihoidon arjesta saatujen tutkimustulosten kanssa. Siksi kuvien voi tulkita kertovan siitä, millaista kotihoito tällä hetkellä on, yliopistonlehtori Hanna Ristolainen kertoo.
– Kuvat ja niiden tuottamat mielikuvat myös muokkaavat ihmisten toimintaa ja ajattelua, minkä vuoksi niitä on hyvä arvioida myös kriittisesti, Ristolainen jatkaa Itä-Suomen yliopiston tiedotteen mukaan.
Medialla on tärkeä rooli siinä, millaiseksi mielikuvat erilaisista asioista tai ihmisryhmistä rakentuvat, sosiaalipsykologian apulaisprofessori Jari Martikainen selventää.
– Sanomalehtikuvien tuottamilla mielikuvilla taas voi olla vaikutusta esimerkiksi siihen, millaiset asiat päätöksenteossa painottuvat.
Keskustelu järjestelmälähtöistä
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, millaista mielikuvaa sanomalehtikuvat rakentavat kotihoidosta ja toisaalta hoivaa tarvitsevista ikääntyneistä, tiedotteessa kerrotaan.
Kuvissa kotihoito kuvataan usein tehokkaana toimintana ja hoitajat esitetään aktiivisina toimijoina, kun taas ikääntyneet ovat pääasiassa passiivisia ja yksinäisiä hoivan kohteita.
Tutkimusaineistossa jää vähäisemmäksi niiden kuvien osuus, joissa kotihoito näyttäytyy tasavertaiseen suhteeseen perustuvana hoivana ja joissa asiakkaat näyttävät voivan hyvin ja viihtyvän omassa kodissaan.
Tutkimuksen tulokset myös heijastavat kotihoidon muuttumista yhä institutionaalisemmaksi ja rutiinikeskeiseksi, jolloin kotihoidon perusajatus yksilöllisestä hoivasta tutussa ympäristössä unohtuu.
Juuri päättynyttä tutkimushanketta johtanut professori Elisa Tiilikainen toteaa, että poliittinen keskustelu ikääntyneiden palveluista on pitkään ollut järjestelmälähtöistä ja resurssit ovat keskeinen huolenaihe.
– Vähemmän pohditaan sitä, millaisia tarpeita ikääntyneillä on ja miten parhaiten voitaisiin näihin tarpeisiin vastata. Oleellisin asia, eli ikääntyneet itse, näyttää unohtuvan.
Tutkijoiden mukaan kotihoitoa koskeva mediakuvasto ja sen rakentamat mielikuvat voivat vaikuttaa ikääntyneiden hoivaa ja palveluja koskevaan päätöksentekoon.
Ongelmia syntyy, jos ne vahvistavat resursseihin painottuvaa keskustelua ja jättävät ihmisarvoista sekä laadukasta hoivaa koskevat näkökulmat sivuun.
Kotihoidon asiakkaita koskevat kielteiset käsitykset ja puhetavat voivat tutkijoiden mukaan vaikuttaa myös ikääntyneiden omiin uskomuksiin siitä, miten muut ihmiset suhtautuvat heihin.
Lisäksi Itä-Suomen yliopisto tiedottaa, että ikääntyneiden kotihoidon asiakkaiden kuvaaminen taloudellisena ja yhteiskunnallisena taakkana voi osaltaan heikentää heidän mahdollisuuksiaan saada riittävästi apua arkeensa.
Lue myös: