Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen korostaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon uuden järjestämislain rahoituskuvio on perattava läpi, ennen kuin laki hyväksytään.

Rahoituksen selvittäminen on yksi täsmennyksistä, joita Kuntaliiton hallitus esitti sote-järjestämislakiesityksestä antamassaan lausunnossa.

Selvitettäviä kohtia on useita. Yksi niistä on rahoitusosuuksien määräytymisen perusteet. Sote-alueen rahoitus tapahtuu maksuosuuksilla, eli valtionosuuksilla ja niihin lisättävillä kunnan maksuosuuksilla.

– Valtionosuuksien kriteerit on laskettu niin että niiden pohjana on kaikki peruspalvelut. Eli pohja on laajempi kuin sote-palvelut, Haatainen sanoo Kunta.tv:n haastattelussa.

– Tämä kokonaisuus ei ole täsmällisesti avattu. Siksi esitämme että nopeasti pantaisiin pystyyn työryhmä joka kävisi läpi, että on selvä että puhutaan niistä rahoitusosuuksista, jotka liittyvät sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.

Haatainen muistuttaa, että myös kiinteistöjen rahoitus ja investoinnit ovat esityksessä vielä avaamatta.

– Palvelutuotantoalueet joutuvat ylläpitämään ja huolehtimaan kiinteistöistä ja uusien investoinneista. Tämä kysymys pitäisi myös ratkoa rahoituksen yhteydessä.

Tuula Haataisen haastattelu Kunta.tv:ssä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä