Tuula Haatainen sotesta: Tässä vaiheessa näyttää hyvältä
Sote-uudistuksen eteenpäin ottama askel on Kuntaliiton näkökulmasta oikeansuuntainen, arvioi liiton varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen, sd., kertoi aiemmin perjantaina, että parlamentaarinen ohjaustyöryhmä oli päässyt uudistuksessa merkittävällä tavalla eteenpäin, kun se linjasi palvelujen tuottamisesta.
– Palvelut voitaisiin myös tuottaa alueella vastuukuntamallilla, ja kunnat päättäisivät siitä itse, Haatainen sanoo Kunta.tv:n haastattelussa.
– Pidämme hyvänä, että vastuukuntamalli on mukana.
– Työ jatkuu. Nyt on saatu väliaikatiedot, ja ensi viikolla parlamentaarinen työryhmä kokoontuu, ja sitten saadaan täsmällisemmät tiedot lain sisällöstä ja kokonaisuudesta.
– Meillä on ollut koko ajan lausunnoissa mukana se, että että kuntayhtymä tai vastuukuntamalli olisi toimiva nimenomaan palvelutuotannossa.
Pelättyyn byrokratian lisääntymisen uhkaan Haatainen suhtautuu rauhallisesti.
– Tavallaan järjestäjien ja tuottajien määrä vähenee aika merkittävästi. Toisesta näkökulmasta se selkeyttäisi ja loisi yhteneväisempiä käytäntöjä, Haatainen sanoo.
– Uskon että tälläkin järjestelyllä saadaan hallintokokonaisuus joka voi toimia.
Tuula Haataisen haastattelu Kunta.tv:ssä
Lue myös: