Viipurintien terveysasema on yksi Hämeenlinnan terveysasemista, jotka ovat asiakastyytyväisyydessä mitattuna Suomen kärjessä. (Kuva: Ville Miettinen)

Asiakastyytyväisyys suurten kaupunkien terveysasemien toimintaan, kuten ilmoittautumiseen, puhelinyhteyden saamiseen ja lääkärin vastaanottoon, on parantunut huomattavasti muutamassa vuodessa, selviää Kuntaliiton TNS gallupilla toteuttamasta kyselystä.

Kyselyssä arvioitiin terveysasemia asteikolla 1–5 ja siihen vastasi 7 700 asiakasta. Kaupunkien terveysasemien avosairaanhoidon yleisarvosana oli 4,30, kun se vuonna 2012 oli 4,18 ja vuonna 2012 se oli 4,09.

Kyselyyn vastasi yhteensä 7 700 asiakasta. Asiakkaat ovat erityisen tyytyväisiä henkilökunnan ammattitaitoon. Eniten parantamista on puhelinyhteyden saamisessa terveysasemalle.

Ammattitaitoa kiitellään

Asiakkaiden arviot palvelusta paranivat kaikilla osa-alueilla huomattavasti edellisten vuosien tuloksiin verrattuna. Kyselyn perusteella terveysasemien vahvuuksia ovat erityisesti ammattitaito ja käytös. Myös vuorovaikutusta kehutaan ja tiedonsaanti koetaan hyväksi.

Kaupungeista parhaat yleisarvosanat saivat Hämeenlinna (4,41), Jyväskylä (4,35) ja Turku (4,34). Suurimmat nousijat vuoden 2010 tasosta olivat Espoo ja Kouvola. Alhaisimmat yleisarvosanat saivat Eksote (4,19) ja (Lahti 4,20). Hämeenlinna oli vertailussa ykkössijalla lähes kaikilla osa-alueilla.

Terveysaseman yhteydenottoa koskevissa kysymyksissä yleisarvosana oli 4,15. Puhelinyhteyden saaminen sai keskiarvopisteet 3,91, eli tämäkin palvelu koettiin keskimäärin hyväksi. Yhteydenoton arvosana vuonna 2010 oli 3,84 ja vuonna 2012 tasan 4.

Ilmoittautumisen keskiarvopisteet olivat 4,27. Arvio on noussut hieman: vuonna 2010 pisteet olivat 4,08 ja kaksi vuotta myöhemmin 4,12.

Lääkärin vastaanoton eri osa-alueita kartoittaneissa kysymyksissä tyytyväisyys oli keskimäärin tasolla 4,32. Terveyden- ja sairaanhoitajan vastaanotto sai yleisarvosanan 4,42. Vuonna 2012 vastaavat luvut olivat 4,17 ja 4,29. Vuonna 2010 tyytyväisyys oli tasolla 4,08 ja 4,20.

Kuntaliitto toteuttaa terveysasemien avosairaanhoidon vastaanottojen asiakastyytyväisyysmittauksen joka toinen vuosi.

Vuoden 2014 lokakuussa toteutetussa tutkimuksessa olivat mukana Helsinki, Espoo, Jyväskylä, Kouvola, Kuopio, Lahti, Oulu, Turku Vantaa, Hämeenlinna, Tampere ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote.

Terveysasemilla jaettiin kyselylomake asiakkaille terveyskeskuskäynnin yhteydessä. Vastaajista 35–50 prosenttia oli yli 65-vuotiaita. Koulutustausta vaihteli kaupungeittain siten, että eniten korkeasti koulutettuja vastaajista oli Espoossa ja Helsingissä ja vähiten Kouvolassa ja Eksotessa. Kaksi kolmasosaa vastaajista oli naisia ja yksi kolmasosa miehiä.

Linkki Kuntaliiton julkaisemaan tutkimusraporttiin

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä