Maaliskuun alussa voimaan tullut laki sosiaalihuollon ammattihenkilöstöstä tiukentaa alan sijaiskäytäntöjä. Lain avulla tehostetaan sosiaalihuollon ammattien rekisteröintiä ja valvontaa, mutta samalla kiristyivät sijaisten kelpoisuusehdot.

Kuntatyönantajan vinkkelistä katsottuna sijaisia koskevat kelpoisuusehdot ovat ongelmallisia. KT muistuttaa, että sosiaalityöntekijöistä 95 prosenttia on naisia ja heillä on runsaasti perhevapaita, mutta sijaiseksi kelpaa vain opintojensa loppuvaiheessa oleva yliopisto-opiskelija.

-Järkevää olisi, jos sijaisena voisi toimia koulutuksensa ja työkokemuksensa perusteella soveltuva henkilö, jolla on riittävät edellytykset tehtävän hoitamiseen. Jatkossa kuitenkin sosiaalityöntekijän sijaisena voi toimia tilapäisesti enintään vuoden ajan sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksyttävästi sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelun, todetaan KT Kuntatyönantajien tiedotteessa.

Valviran tiedote aiheesta

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



KT:n tiedote aiheesta

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*