Hailuodon kunnanjohtaja Aki Heiskanen
Aki Heiskanen toivoo, että Hailuodon saama tunnustus rohkaisee muitakin organisaatioita hyvinvoinnin edistämiseen. Kuva: Kai TIrkkonen

Hailuodon kunta on saanut MIELI Suomen Mielenterveys ry:n vuoden 2021 mielenterveyspalkinnon.

Perustelujen mukaan Hailuodossa on tehty merkittävää työtä kunnan henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämiseksi yhdessä henkilöstön kanssa. Palkinto luovutettiin maailman mielenterveyspäivänä 10.10.

Hailuodossa on otettu käyttöön kunnan henkilöstön mielenterveyttä edistävä toimintakulttuuri, jonka kivijalkoina ovat esimerkiksi kokonaisvaltainen ja humanistinen ihmiskäsitys, yhteisöllisyys, hierarkian madaltaminen, dialogisuus työssä, vaikeiden asioiden esiin ottaminen ja johtamisen henkinen ulottuvuus.

– Hailuodon kunta osoittaa esimerkillään, miten mielenterveyttä voidaan työyhteisössä kehittää suunnitelmallisesti. Pienen kunnan esimerkki on tässä erittäin arvokas ja osoittaa, että mielenterveyteen panostaminen ei edellytä isoja resursseja. Mielenterveyttä vaaliva ja vahvistava toimintakulttuuri edistää hyvinvointia mutta on myös taloudellisesti järkevää, MIELI Suomen Mielenterveys ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi sanoo tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot laskuun kehittämistyöllä

Työpaikoilla on viime vuosina alettu herätä mielenterveystaustaisten poissaolojen ja työkyvyttömyyden lisääntymiseen. Kela-korvattavista sairauspäivistä kolmannes on mielenterveystaustaisia, työkyvyttömyyseläkkeistä jo yli puolet.

– Työelämässä etsitään keinoja, joilla mielenterveyden haasteeseen voidaan vastata ja esimerkiksi tunnistaa ongelmia varhaisemmassa vaiheessa. Seuraavan askeleen ovat jo ottaneet Hailuodon kaltaiset työyhteisöt, joissa mielenterveys nähdään yhteisenä voimavarana, jota voidaan vahvistaa, Aalto-Matturi lisää.

Toiminta Hailuodon kunnassa mielenterveyden edistämiseksi on ollut suunnitelmallista ja pitkäjänteistä ja sillä on saatu kunnassa sairauspoissaolot laskuun.

Hailuodon kunnanjohtaja Aki Heiskanen toivoo, että Hailuodon saama tunnustus kannustaa organisaatioita ja työyhteisöjä ottamaan käyttöön yhteisöllistä ajattelua ja käytäntöjä, pohtimaan ihmiskäsitystä ihmisten kohtaamisen taustalla ja tunnistamaan johtamisen henkiset ulottuvuudet.

– Kyse on suuresta ajattelutavan muutoksesta. Hailuodossa olemme hyvällä tiellä, mutta haluamme kehittyä eteenpäin kohti sitä, että työyhteisö kasvattaa jäsenistään parempia ihmisiä, Heiskanen sanoo.

MIELI Suomen Mielenterveys ry on jakanut valtakunnallista mielenterveyspalkintoa vuodesta 1994 lähtien. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on omassa elämässään ja toiminnassaan edistänyt ihmisten henkistä hyvinvointia ja tukenut mielenterveyttä varsinaisen mielenterveystyön ulkopuolella.

Kuuntele Kuntalehden podcast mielenterveydestä, vieraana Sari Aalto-Matturi:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*