Kuva: Linda Varoma
Geronomi Kati Reijonen auttaa Raija Hyväristä myrskyläläisessä ryhmäkoti Väinölässä.

Alkuvuodesta käynnistynyt kohu vanhustenhuollon epäkohdista poikii edelleen runsaasti kanteluita Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviraan. Käsittelyruuhkan vuoksi keväällä vireille tulleiden kanteluiden käsittely on vielä suurimmaksi osaksi kesken, Kuntalehdelle kerrotaan.

Valviran ylitarkastajan Marja-Leena Lanton mukaan vanhustenhuollossa on laajasti havahduttu varsinkin ympärivuorokautisissa asumispalveluissa, mutta myös kotiin annettavissa palveluissa, olleisiin epäkohtiin.

– Suuri julkinen keskustelu on osaltaan edistänyt palveluntuottajien omavalvonnan tehostamista. Myös palveluiden järjestämisestä vastuussa olevat kunnat ovat tehostaneet valvontaa.

Valvirassa on havaittu, että palveluntuottajat ovat tehneet kehittämistoimenpiteitä asiakasturvallisuutta vaarantavien puutteiden korjaamiseksi ja asiakkaiden palvelutarpeiden mukaisten palveluiden järjestämiseksi.

Lue koko juttu tuoreesta Kuntalehdestä 10/2019 (ilm. 10.10).

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä