Kuva: Seppo Haavisto
Ikäihmisten palveluita yhtenäistettiin Varsinais-Suomessa.

Varsinais-Suomen kuntien puhelinrinki lyhensi ikäihmisten neuvontapuhelimen vastausajat yhdeksään sekuntiin. Lähes 90 prosenttia asiakkaista sai apua ensimmäisellä yhteydenotolla.

Iäkkäiden asiakas- ja palveluohjaushankkeessa, Kompassissa, alettiin vuonna 2017 pilotoida uusia palvelumuotoja omaishoidon asiakkaille Varsinais-Suomessa.

Kun kunnat alkoivat kehittää neuvontapuhelinpalveluita yhdessä, ne saivat resursseja keskittämällä pidennettyä neuvontapuhelinten aukioloaikaa tunnista kuuteen tuntiin.

Kunnilla on omat neuvontanumerot, mutta tänä syksynä maakunnan alueella voidaan ottaa käyttöön yksi yhteinen numero.

Useimmin soittajat kysyvät kotiin saatavasta avusta ja palveluista, sen jälkeen eniten ruuasta ja ravitsemuksesta, seurasta ja harrastuksista ja asumisesta, sekä kodin turvallisuudesta ja apuvälineistä.

Puhelinrinki vastaanottaa kuukaudessa noin 2 000 puhelua.

Tavoitteena tasainen laatu

Kompassi-hankkeen tarkoitus on kartoittaa maakunnan palvelujen kriteerit ja yhtenäistää ne niin pitkälle kuin mahdollista, sekä kehittää yhteinen palvelujen laadunvalvontajärjestelmä.

Hanke aloitettiin Varsinais-Suomessa, koska maakunnan väestö on muuta maata iäkkäämpää. Palvelut olivat hajanaisia ja palvelutarjonnassa vaihtelua. Varsinais-Suomen erityispiirteitä ovat asuinympäristön moninaisuus: alueella asutaan kaupungissa, maaseudulla ja saaristossa, ja kuntien koko vaihtelee suuresti.

Lisäksi osassa kuntia on paljon ruotsinkielisiä. Siksi Kompassi-hankkeessa on kehitetty asiakaspalvelua molemmilla kielillä.

Puhelinringin lisäksi kuntien yhteistyö on synnyttänyt suomen ja ruotsin kielellä toimivan chat-palvelun. Hanke jatkuu marraskuun loppuun asti.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä