Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän (PHHYKY) ja Lahden kaupungin väliset tietoliikenneyhteydet on avatiin uudelleen perjantaina iltapäivällä.

Yhteys oli poikki lähes yhdeksän vuorokautta Lahden tietojärjestelmiä piinanneen ja koneita saastuttaneen haittaohjelman vuoksi.

Haittaohjelman riski on yhä olemassa, mutta yhteydet päätettiin avata huolimatta siitä.

”Katkos on aiheuttanut merkittävää haittaa hyvinvointiyhtymän toiminnalle, koska se on vaikeuttanut reseptien uusimista Lahden terveysasemilla, hidastanut asiakaspalvelua ja viivästyttänyt sosiaalihuollon maksuja. Katkoksen aikana ajantasaiset potilas- ja asiakastiedot eivät ole näkyneet Lahden verkkoympäristön työasemilla, mikä on haitannut ja hidastanut toimintaa muun muassa terveysasemilla, hammashoitoloissa, asiakasohjauksessa, neuvoloissa ja sosiaalipalveluissa. Myös päätöksenteko myönnetyistä palveluista on viivästynyt”, PHHYKY tiedottaa.

Tietoliikenneyhteyksien avaamisen jälkeen voi kestää useita tunteja ennen kuin yhtymän järjestelmät toimivat normaalisti.

Aiheesta aiemmin:

Tietoverkkohäiriö sotkee sotea jo toista viikkoa Lahdessa – kustannukset ”valtavat”

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä