Kuva: Ville Miettinen

Lakiesitys niin sanottujen paperittomien terveydenhuollon järjestämisestä raukeaa, koska sitä ei ehditä käsitellä aikataulusyistä.

Raukeamisen aiheutti SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäen luoma aikataulueste. Rajamäki pyysi maanantain täysistunnossa lakiesityksen jättämistä pöydälle perjantaihin saakka. Kun eduskunta istuu viimeistä kertaa lauantaina, lakiesitystä ei ehditä hyväksyä tällä vaalikaudella.

Rajamäen toiminta on raivostuttanut mm. vihreät. Vihreiden  eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto vaatii SDP:ltä selvitystä Rajamäen toiminnasta, jota hän pitää ”pöyristyttävänä ja demokratian vastaisena”.

Alanko-Kahiluodon mielestä Rajamäen toiminta rikkkoo ennenkuulumattomalla tavalla eduskunnan pelisääntöjä.

– Demareiden Rajamäki on hallituspuolueen kansanedustaja, lakiesitys oli demariministerin valmistelema ja julkisuudessa voimakkaasti puolustama ja lisäksi hallitukselta yksimielinen esitys, vihreiden tiedotteessa muistutetaan.

– Hallituksen esitys ehdittiin jo nuijia läpi sosiaali- ja terveysvaliokunnan istunnossa viime viikolla. Niinikään perustuslakivaliokunta oli puoltanut esityksen hyväksymistä. Valiokuntakäsittelyssä yksikään demari tai kukaan muu hallituspuolueen edustaja ei äänestänyt esitystä vastaan.

Vihreiden mielestä Rajamäki käveli toiminnallaan sekä oman ministerinsä ja eduskuntaryhmänsä että koko eduskunnan luottamuksen yli.

– Mikäli kysymys ei ole demareiden eduskuntaryhmässä sovitusta menettelystä, odotamme demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtajalta sekä ministeri Huoviselta uskottavaa ulostuloa ja kannanottoa ryhmänsä jäsenen toimintaan.

Kuntaliitto on kannattanut mallia, jossa paperittomille turvataan kiireellinen hoito sekä raskaana olevien ja synnyttäneiden naisten sekä lasten hoito.

– Jos laki tulee voimaan, Kuntaliitto edellyttää, että tämä kunnille tuleva uusi tehtävä, paperittomien henkilöiden terveydenhuollon ammattilaisen arvioimat välttämättömät lyhytkestoiset terveyspalvelut, tulee korvata kunnille täysimääräisesti, liitto totesi taannoin lausunnossaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä