Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (VSSHP) lähtee perustajaosakkaaksi yhtiöön,  jonka tavoitteena on hankkia uusia sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettäviä asiakas- ja potilastietojärjestelmiä. VSSHP:n hallitus päätti mukaan lähtemisestä tiistaina.

Yhtiön perustaminen on jatkumoa UNA-hankkeeseen, jossa sairaanhoitopiirit ovat tehneet organisaatio- ja toimittajariippumatonta vaatimusmäärittelyä uutta sote-tietojärjestelmäkokonaisuutta varten.

Kokonaisuudessa tähdätään järjestelmien ekosysteemiin, joka rakentuu vaiheittain tietyn järjestelmäytimen ympärille.

Kansallisen sote-tietojärjestelmäekosysteemin ytimen muodostavat UNA ja kansalliset Kanta-palveluihin pohjaavat ratkaisut.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Ytimen hankintavaihe on käynnistetty, ja kilpailutukset alkavat syksyllä 2017.

– Ensimmäiset käyttöönotot on tarkoitus toteuttaa vuonna 2018, kertoi UNAn ohjelmajohtaja Erkki Kujansuu Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivillä tiistaina.

Ensivaiheessa hankittava ydinratkaisu mahdollistaa asiakkuuden hallinnan, tiedon yhteisen käytön ja toiminnan ohjauksen toteuttamisen siten, että ne toimivat sulavasti yhdessä kansallisten tietojärjestelmäratkaisujen (esimerkiksi Kanta-palvelut, Suomi.fi -palvelut) kanssa ja tukevat osaltaan sote-uudistuksen tavoitteiden toteutumista. 

”Käyttöliittymä, ei tietojärjestelmä”

UNA on yksi hankkeista, joihin valtakunnallisessa soten tietojärjestelmien ja samalla koko toiminnan uudistamisessa nojataan.

Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti tiistaina, että se perustaa uuden ohjausosaston sote-digimuutosta varten. Rahoitus- ja investointisuunnitelmista, priorisoiduista toimista ja projektisuunnitelmasta on määrä tulla lisätietoa kesäkuun lopulla.

Muita yhteistyötahoja ovat Apotti-hanke, Virtuaalisairaala ja ODA.

Tarkoitus on muuttaa tiedon kulkua mutta myös itse toimintaa – minkä puolestaan sujuva tiedon kulku mahdollistaa. Tarkoitus on muun muassa hyödyntää avointa dataa kansalaisille tarjottavissa palveluissa.

– En puhuisi tietojärjestelmistä vaan käyttöliittymistä. Apotti on yksi, UNA toinen, tietohallintoneuvos Maritta Korhonen STM:stä sanoi – ja korosti yhdessä tekemisen ja yhteistyön merkitystä.

Työ vie vuosia

Samaa korosti Kujansuu, jonka mukaan vahva yhteistyö on koko homman onnistumisen edellytys.

Yhteistyö ja koordinointi sote-ict:n valmistelutyössä on saanut myös arvostelua osakseen. STM lupaa ”kehittämistyön parempaa koordinaatiota”.

– Täytyy allokoida resurssit tärkeimpiin kohteisiin, päättää yhdessä mitä tehdään ensin ja mitä sitten, Kujansuu tiivisti.

– Suuren murhe on varmaan, että tämä tulee joka tapauksessa kestämään vuosia. Ei meillä ole 2019 sitä mitä kaikki haluaisivat. Se kestää neljä vuotta, viisi vuotta. Joku on kysynyt, koska UNA on valmis, olen sanonut että toivottavasti ei koskaan, koska kehitys ei saa pysähtyä.

UNA-hankkeessa ovat mukana kaikki Manner-Suomen sairaanhoitopiirit ja sote-kuntayhtymät sekä kaupungeista Espoo, Kuopio, Oulu, Tampere ja Turku.

Uuden yhtiön perustajaosakkaita voivat olla kaikki 20.6.2017 mennessä perustamiseen sitoutuvat UNA-yhteistyön sairaanhoitopiirit tai kunnat samansuuruisilla osakemerkinnöillä. VSSHP:n mukaan aiempi UNA-yhteistyö ja nyt yhtiöön lähteminen edistää sairaanhoitopiirin strategian kahta tavoitetta: asiakaslähtöisten IT-tuettujen toimintamallien (maa-kunnallinen potilas- ja asiakastiedon hallinta, sähköinen asiointi sekä alueelliset tiedolla johtamisen järjestelmät) käyttöönottoa ja asiakastiedon käytettävyyden mahdollistamista maakunnan yhteisellä sote-tietohallinnolla ja tiekartalla yhteisiin potilastietojärjestelmiin.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*