Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitasen mukaan asunnottomuus ei vähene ilman vuokra-asuntotuotannon merkittävää lisäämistä. Asunnottomuuspäivän valtakunnallisessa seminaarissa puhunut Viitanen muistutti ongelman korostuvan kasvavilla kaupunkiseuduilla ja erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa edullisista vuokra-asunnoista on kroonisesti pulaa. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjonnalla on suurin merkitys asunnottomuuden ehkäisyssä ja vähentämisessä.

-Keskeinen kysymys valtiovallan puolelta on, onnistummeko lähivuosina aikaansaamaan nykytasoon verrattuna olennaisesti enemmän edullisia vuokra-asuntoja kiireellisimmässä asunnon tarpeessa oleville ja erityisesti kokonaan asuntoa vailla oleville, ministeri Pia Viitanen totesi.

ARAn selvityksen mukaan vuoden 2013 lopussa Suomessa oli noin 7500 asunnotonta, joista 4100 Helsingissä. Valtakunnan tasolla määrässä oli hieman pudotusta edelliseen vuoteen. Helsingissä asunnottomien määrä oli pysynyt ennallaan.

 ARAn selvitys asunnottomista

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä