Kuntien ei haluta solmivan pitkiä sote-sopimuksia yksityisen sektorin kanssa.

Hallituksen esitys niin sanotun kuntien rajoittamislain jatkamisesta saa kritiikkiä yksityiseltä sektorilta.

Hallitus haluaa jatkoaikaa vuonna 2016 alkaneelle laille, joka asettaa rajoituksia kuntien sote-ulkoistuksiin ja investointeihin. Lakiesitys muun muassa sisällyttäisi pitkiin ja laajoihin ulkoistamissopimuksiin irtisanomisehdon.

Hyvinvointialan liitto vaatii selvitystä lain perustuslainmukaisuudesta.

Liitto haluaa, että lakiehdotus viedään perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi, koska sen mielestä laki puuttuu järeällä tavalla kuntien itsemääräämisoikeuteen sekä kuntien ja yritysten yhteistyöhön.

Rajoittamislain tarkoituksena on hillitä kuntien ulkoistamisvimmaa ja turvata maakunta- ja soteuudistuksen tavoitteiden toteutuminen.

− Ulkoistukset eivät vaaranna maakuntahallinnon toteuttamista tai sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapautta millään tavalla. Kyse on vain palveluiden tuottamisesta ostopalvelusopimuksin, ei järjestämisvastuun siirrosta, Hyvinvointialojen liiton johtava elinkeinoasiantuntija Aino Närkki sanoo liiton tiedotteessa.

Suomen Yrittäjät sen sijaan kannattaa sote-ulkoistusten ja investointien kiristämistä.

Se ei kuitenkaan ilahtunut irtisanomisehdosta, jossa maakunta voisi irtisanoa pitkät ja merkittävät sopimukset maksamatta yritykselle irtisanomiskorvauksia.

– Oikea osoite mahdollisen irtisanomiskorvauksen maksajaksi on maakunnan sijaan sopimuksen tehnyt kunta. Tällöin lain tavoite investointien ja ulkoistusten hillitsemisestä toteutuu parhaiten, Suomen Yrittäjien kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin sanoo liiton tiedotteessa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä