Kuva: Kari Långsjö
Eduskunnalla on edessä tavalllista kiihkeämpi kevät sote- ja maakuntauudistuksen parissa.

Eduskunta saa tänään pöydälleen hallituksen esityksen sote-palvelujen valinnanvapaudesta. Se on herättänyt runsaasti kritiikkiä, ja keskustelu sai runsaasti vauhtia, kun kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ilmoitti, että ei aio kannattaa hallituksen sote-uudistusta.

Yleisradio on kysynyt kokoomuksen kansanedustajien kantoja sote- ja maakuntauudistukseen ja sen puolueessa nostattamaan kritiikkiin. Lisää tukea esityksen kaatamiselle ei löytynyt. Ylen tavoittamista helsinkiläisitä kansanedustajista Ben Zyskowicz ymmärtää, että uudistusta vastaan kampanjoinut Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, kok., tarkastelee uudistusta Helsingin näkökulmasta, ja Helsinki ei tarvitse laajempia hartioita palvelujen järjestämiseen, mutta uudistusta pitää Zyskowiczin mukaan tarkastella koko maan kannalta.

Juhana Vartiainen on aiemmin esittänyt varauksia asiassa. Mutta hän ei Ylelle antamastaan kommentista päätellen luota kuntien rahankäyttöön ja puolustaa hallituksen esitystä sillä, että kustannusten kasvun rajoittamiseksi tarvitaan valtiovarainministeriön ohjausta.

Mutta varauksetonta esityksen kannatus ei kokoomuksen ryhmässäkään Ylen tietojen mukaan ole. Helsinkiläinen Wille Rydman haluaa ensin katsoa, millaiseksi esitys muodostuu eduskunnan käsittelyssä. Hän toivoo, että Helsingin huoli otetaan huomioon.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Myös pirkanmaalainen Harri Jaskari haluaa katsoa, mitä esitykselle valiokuntakäsittelyssä tapahtuu.

Uusmaalainen Harry Harkimo sanoo Ylelle, että aikoo perehtyä vielä muiden maiden malleihin ennen

Tiukka tilanne

Edellinen vallinnanvapausesitys kaatui eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Myös uusi esitys menee perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.

Lakikokonaisuudella on kiire, jos maakuntavaalit aiotaan järjestää lokakuussa. Kokoomus on tehnyt selväksi, että maakuntalakeja ei hyväksytä ennen kuin valinnanvapaus on hyväksytty

Lakikokonaisuuden kohtaloa jännitetään laajasti. Hallituspuolueilla on 106 kansanedustajaa, joista puhemies Paula Risikko ei voi äänestää. Hallituksen riveistä ei Lepomäen lisäksi ole ainakaan toistaiseksi ilmoittautunut lisää lipeäjiä.

Kokoomuksessa kritiikkiä on tullut joiltakin kuntapäättäjiltä ja lääkäreiltä eri puolilla. Helsingissä aktiivisia kriitikoita ovat olleet Vapaavuoren lisäksi muun muassa ex-kansanedustaja, emerita lääkäriprofessori Sirpa Asko-Seljävaara ja vatuutettu Terhi Koulumies.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*