Kotihoidontuen uudistus lisää kuntien kustannuksia, koska sen takia nykyistä useampi kaksivuotias viedään päivähoitoon, sanoo Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Minna Salmi Yle Uutisille.

Salmen mukaan tuen puolittaminen vanhempien kesken ei houkuttele isiä kotiin tai auta äitejä työnsaannissa.

– Naiset voisivat päästä nopeammin töihin mikäli niitä työpaikkoja olisi. Se ryhmä, joka käyttää kotihoidontukea pitkään on juuri niitä naisia, joiden on vaikea löytää työpaikka, Salmi sanoo.

Kotihoidontuen uudistavan lain tulo eduskunnan käsittelyyn on viivästynyt.

– Tähtäämme siihen, että yhä useampi äiti, yhä useampi nainen voisi saavuttaa sellaisen työmarkkina-aseman, että voisi tehdä helpommin päätöksen myöskin isän jäämisestä kotiin, sanoo peruspalveluministeri Susanna Huovinen, sd.

Uutinen Ylen verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä