Kunta-alan neuvottelut siirtyvät seuraavaksi sovittelulautakuntaan.

Kunta-alan työriitoja sovittelemaan asetetaan sovittelulautakunta. Esityksen takana on valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala, joka on turhaan yrittänyt saada sopua aikaan osapuolten välillä. Päätöksen lautakunnan asettamisesta tekee työ- ja elinkeinoministeriö.

-Kunta-alan työriidan sovittelun 1. vaihe päättyi juuri Bulevardilla. Sovittelija esittää seuraavaksi sovittelulautakunnan perustamista, twiittasi KT:n Markku Jalonen asiasta.

Kunta-alan työmarkkinatilanne on tänä keväänä erityisen vaikea.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Sovittelu siirtyy sovittelulautakunnalle. Löytääköhän lautakunta ratkaisua hoitajapulaan? Nyt kannattaisi edetä sopimusala kerrallaan, kunkin alan tarpeiden mukaisesti. ”Könttä”ratkaisua koko kunta-alalle on vaikea löytää, pohti uutta tilannetta Superin edunvalvontajajohtaja Anne Sainila-Vaarno twiitissään.

Valtakunnansovittelijan toimisto ennätti STT:n mukaan jo tiedottamaan lautakunnan asettamisesta, mutta asiasta ei vielä ole tehty varsinaista päätöstä. Valtakunnansovittelijan liian varhain lähteneen tiedotteen mukaan sovittelulautakunnan puheenjohtajaksi olisi nimetty alivaltiosihteeri Päivi Nerg ja varapuheenjohtajaksi työelämäprofessori Martti Hetemäki. Lautakunnan kokoonpano on kuitenkin sen nimittävän ministeriön kädessä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*