Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Akseli Muraja

Arkipyhistä ei pidä luopua, totesi enemmistö vastanneista. Kielteisesti ehdotukseen suhtautuvat lukijat perustelevat asiaa näin:

Vapaa päiviä kristillisten juhlien kohdalla tulisi lisätä, ei vähentää. 

Maailmassa on muutakin kuin raha. 

Arkipyhät ovat tärkeä palautumisen paikka heltisessä työelämässä. Kikystä on kaiketi edelleen häntiä opetuspuolen työaikaan. Ja tämähän sai alkunsa nimenomaan pyhien siirrosta. Esim. Koulujen työpäivien lisääminen lisää kuntien kuluja mm. kuljetusten ja ateriakulujen suhteen. 

kaikkia etuuksia ei tarvitse viedä, nämä vapaat ovat ihan tarpeeseen nykyisessä työtahdissa 

Viikonloppuun siirto mahdollinen, mutta ei palkaton viikolle. Ei kuukausipalkkalaisten palkkaa voi muuttaa. Joka tapauksessa muutoksesta tulee saada kompensaatio. 

Nykyisellä työtahdilla ja Suomen ilmastossa ei vapaita ole yhtään liikaa. Vuorotteluvapaakin poistui juuri. 

Kaikkien säästöjen repiminen palkansaajien selkänahasta samalla kun yritysten yhteisöverokanta lasketaan ennätyksellisen alas on arveluttavaa. Veroleikkaukset ovat lisäksi hyödyntäneet eniten rikkaita, joten oltaneen jo lähellä tilannetta, jossa valtion koetaan palvelevan vain ylimmissä tulodesiileissä olevia ja maanpuolustushalukkuus heikkenee. Suuntaus on tässä maailman tilanteessa äärimmäisen vaarallinen. 

Nämä yksittäiset vapaa-päivät ovat henkireikiä joilla ei esim. ole lomia muuten vielä kertynyt ja miksei meille joilla on lomia niin kivoja katkoja työviikkoon. Esim. meillä hyödynnettiin tyhypäivän pitoon tulevaa vapaapäivää. Tai siirretään pyhät perjantaille, niin tulee pitkä viikonloppu. =) 

Täytyy säilyttää vanhoja kristillisiä pyhiä, vaikka en niin hirveän uskovainen olekaan. 

Aika lailla yksipuolista esitystä taas. Jos valtiovalta lähtee tästä työelämän heikennyslakejaan säätämään. Perusteluna Suomen Yrittäjät käytti julkisuudessa sitä, että Suomalaiset työntekijät ja palkansaajat saadaan tekemään töitä. Aika moni palkansaaja tekee nyt jo työantajan määräämiä töitä näinä arkipyhinä. Tosi moni tekee (varsinkin toimistotyöntekijä) tekee töitä näinä arkipyhinä ihan vapaaehtoisesti ilman arkipyhäkorvaustakin. Mitä tässä Suomen Yrittäjien toimeksiannossa Suomen hallitukselle pääsääntöisesti ikään kuin tavoitellaan tai se on taustana tässä esityksessä. 

Samalla pitäisi joulu ja pääsiäinen sekä vappu siirtää sunnuntaille. 

Arkipyhille on kristilliset perusteet. Ei niillä tehdä kauppaa. 

Kiireisessä työelämässä tarvitaan hengähdystaukoja eikä kaikkea pitäisi aina mitata pelkästään rahassa, vaan myös työntekijöiden hyvinvoinnissa. 

Elämme kristillisessä valtiossa, jossa asuu lähes 4 miljoonaa eri kirkkokuntien ja kristillisten yhteisöjen kristittyä kansalaista. Loppiainen ja helatorstai ovat osa kristillistä kirkkovuotta. En kannata minkään kristillisen kirkkovuoden juhlapyhän, enkä kyseisten kristillisten juhlapyhien muuttamista arkiviikonlopuiksi. Esitys on Suomen Yrittäjät -järjestöltä käsittämätön kulttuurinen muutosehdotus. Näitähän on ollut vuosikymmenten aikana useita vastaavia kristillisen kulttuurin muutosehdotuksia työnantaja- ja ammattijärjestöiltä. Toivottavasti tämä uusin ehdotus ei toteudu. 

Arkipyhät voi poistaa kirkkoon kuulumattomilta ja saman tien vaikka kaikki muutkin pyhät. Ps. Toivottavasti kommenttia ja nimeä ei julkaista, on sen verran radikaali ehdotus

Monessa maassa on työpäivien lukumäärää vähennetty ja silti työn tuottavuus ei ole laskenut. Arkipyhiä ei saa laittaa lauantaille, ne tarvitaan kiireisiä työviikkoja keventämään. Ja arkipyhille on selvät säännöt milloin niitä kuuluu viettää: – Loppiaista vietettiin tammikuun kuudentena jo 200-luvulla, jolloin se oli Jeesuksen syntymä- tai kastejuhla. Vuodesta 1992 loppiaista on vietetty Suomen luterilaisessa kirkossa jälleen alkuperäisellä paikallaan, tammikuun kuudentena. Loppiaista vietettiin perinteestä poiketen 20 vuoden ajan lauantaisin. Ei todellakaan saa muuttaa taas lauantaille tätä juhlapäivää. – Helatorstaita vietetään 40 päivää pääsiäisen jälkeen. 

En kannata että ainakaan kunta-alalla luovuttaisiin, vapaat antaa hyvää hengähdystaukoa stressaavaan työhön! Kyllä tässä maailmassa ehtii tehdä tarpeeksi töitä, vaikka pidettäisiin kaksi arkipyhää! Pitää muistaa että ihmisillä on muutakin elämää kuin työ. 

Ek ja nykyhallitus ei osaa etsiä valtion tuloihin enää mitään muuta keinoa, kuin työntekijöiltä ja vähäosaisilta ottaminen. Jokohan niitä turhia yritystukia alettaisiin miettimään? 

En ole työelämässä joka tapauksessa, ei väliä. 

Kuntatyö haastaa työmäärällään ja työn laajuudellaan niin paljon, että jos jotain hieman pidempiä palautumisen mahdollisuuksia on olemassa, niistä ei pidä missään nimessä lähteä karsimaan. Pitemmän päälle ajateltuna, näillä on työssäjaksamisen kannalta erityinen merkitys – etenkin meille pitkän työuran tehneille keski-ikäisille. 

Miksi kaikki uskonnolliseen liittyvä täytyy poistaa. Helatorstai on myös liittynyt kevään juhlaan ja maanviljelykseen. Suomeen kyllä rakennettaisiin moskeijoita ym. mutta oma uskonnollinen tausta pikku hiljaa hävitetään. Onhan se yrittäjille hyvä rahallisesti, mutta ei työntekijöille. Työntekijälle henkinen henkireikä. Toisekseen työtekijät keskittävät mielellään tälle ajalle myös muutkin lomansa. Saadaan keskitettyä esim. toimistojen aukioloaikoja. 

Perinne on jo. Kuuluu uskontoomme kaikki juhlapyhät. Ei lähdetä muuttamaan tätä. Joko Piispat on ottaneet kantaa. 

Näillä pyhillä on oma sanoma ja tarkoitus. Työntekiöitten Lomat ei saa häiritä arkipyhien suhteen.Päivä keskellä viikkoa on sunnuntai ja tarkoittaa sen viettämistä. Ih.iset on 2-3 vuorossa töissä silloinkin. Lapsille yksikin päivä lomaa hyvä asia..inulle yrittäjänä on ollut hyvä keskellä viikkoa pyhä saa vähän levätä,kaikkia ei pidä tunkea viikonloppuun. 

Ihmiset tarvitsevat pyhiä, vapaapäiviä, mahdollisuuksia ottaa pekkaspäiviä näiden yhteyteen, jotta saa pitkän viikonlopun vapaaksi. Se auttaa työntekijöitä jaksamaan. Suomessa on verrattain vähän arkipyhiä, varsinkin Espanjaan verrattuna. Meillä Suomessa tuntuu olevan jostain syystä käsitys, että elämän tarkoitus ei olisikaan elää ja olla sosiaalisessa yhteydessä ihmisiin, kuten eteläisemmässä Euroopassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa, vaan ankara työ, josta jämät ehkä saa käyttää siihen oleelliseen, eli elämiseen. 

Tämä ei tarvitse perusteluja! 

Suomen talous ei nouse näiden kahden päivän muuttamisella, toisekseen nämä päivät pitäisi maksaa palkankorotuksina sillä ovat aikanaan muutettu tästä syystä arkipäiville. 

Näin työntekijän kannalta ylimääräiset arkipyhät ovat ihan kiva juttu 🙂 

Mikäli tälläinen muutos tehdään, niin samalla siirrytään kuusi tuntiseen työpäivää. Tästä tulee työnantajille taloudellinen eli tuosta saatava hyöty tulee siirtää työntekijöiden pussiin. 

Kannatan kirkollisten juhlapyhien pitämistä omilla, oikeilla paikoillaan, jotka on ylikansallisesti tunnustettu. Mutta niiden ei tarvitsisi välttämättä olla yleisiä vapaapäiviä maallistuneessa yhteiskunnassa. Ne, jotka pitävät päivien kirkollista merkitystä tärkeänä, voivat päiviksi ottaa vapaan vuosilomastaan tai tuntisaldostaan. Jo tällä hetkellä ortodoksisella kirkolla on useita merkittäviä kirkollisia juhlapäiviä, jotka eivät ole yleisiä vapaapäiviä. Toimintamalli näissä kirkollisissa juhlapyhissä voisi olla sama, mikä on jo tällä hetkellä ortodokseilla toteutuvaa todellisuutta. 

Kaikkea ei pidä tehdä praktisesti koneiston ehdolla. On hyvä että meillä on pyhien jäänteitä ei-maallistuneessa yhteiskunnassa. Vaikka nykyihminen ei heti niitä vietä uskonnollisissa merkeissä, pistää se kuitenkin miettimään miksi ne pyhät on alunperin ollut. Tämä on kulttuuriperintöä, jota syytä vaalia. 

Ne on mun. Töitä työttömille! 

Oman ajan siirtämistä työantajan käyttöön ilman korvausta en kannata. Kysymyksessä siis palkanalennus. 

Mielestäni on kohtuutonta kaikin keinoin vähentää työntekijöiden hyvinvointia, sillä jo nyt työelämä on riittävän raskasta. Lisäksi hallituksen toimet ovat jo heikentäneet työntekijöiden työsuhteiden turvaa ja oikeuksia, ei ole tarvetta enää tehdä lisää myönnytyksiä työnantajille. Suomessa mennään kovaa kyytiä takapakkia, samaan aikaan kuin muissa Pohjoismaissa kunnioitetaan ammattiyhdistystoimintaa ja pyritään huolehtimaan työntekijöiden asemasta ja hyvinvoinnista, jopa nelipäiväisen työviikon kokeiluilla. Jatkuva kuormitus ei lisää tuottavuutta, vaan sairauslomariskiä. 

On jo tarpeeksi nykyisen hallituksen toimesta palkansaajia kurjistettu ja kuritettu etujen poistoilla. Parempi vaihtoehto rahoittaa NATOn rahoitustarpeita olisi vähentää yritystukia. 

Työelämä on jo nyt niin ”mehut pois imevää”, että pienet arkivapaahengähdykset ovat enemmän kuin tervetulleita! Loppiaisesta voisin luopua, koska se on heti joulun perään, mutta helatorstaista en. 

Loppiaisen siirtäminen ok mutta Helatorstain merkitys on tärkeä joka on Kristuksen Taivaaseen astumisen päivä,kristillinen juhla.Sitä ei muuteta,Helatorstai on ja tulee pysyä Helatorstaina. PISTE. 

Kaksi työpäivää vuodessa ei pelasta yhteiskuntaa. Viikolla oleva vapaa voi päinvastoin lisätä työn tehokkuutta. 

Jos ne muutettas tavallisiksi arkipäiviksi, nehän vois poistaa niminäki kokonaan kalenterista! Molemmila on alakuperänen merkitys, jota pitäs kunnioittaa. Jos ne siitrettäisiin automaattisesti viikonlopun yhteyteen niiden arvo katoaa kokonaan. En salli muiden kuin kyselyn kyllä / ei – vastausten lukijoiden tietää kuka on tämän viestin lähettäny 

Täysin hullu ehdotus. Kyllä työntekijä on ansainnut vapaapäivänsä. 

Ei missään tapauksessa. 

Miksi ne pitäisi muuttaa? Nykyinen käytäntö on ihan toimiva. 

Nämä kaksi uskonnollista perinteistä juhlapäivää voi Suomessa pitää yleisinä vapaapäivinä. 

Palkallisia vapaita on muutenkin niin vähän. Toista se on esim. Espanjassa! Työntekijää vaan kiristetään lisää. 

Perinteitä on hyvä pitää yllä. HelaTORSTAI ei ole lauantai. 

Mitä sitä nyt taas muuttaa. 

Ehdotusta puoltavat lukijat taas perustelevat asiaa näin:

Uskonnollinen peruste, joka ei näy enää ihmisten arjessa. Hyvä vastaantulo työntekijöiltä elinvoimalle. T. Työntekijä 

Mennyttä aikaa on nämä kristinuskon kuuluvat vapaat. Lauantaina voi pyhittää niitä jos tahtoo. Tarvitsemme rahaa puolustukseen ja tämä on ihan ok tapa kerätä niitä. Ei pelkästään veroja nostamalla. Hyvät ajat on takana, nyt on tehtävä töitä, että saamme hyvät ajat takaisin. 

Mennyttä aikaa on nämä kristinuskon kuuluvat vapaat. Lauantaina voi pyhittää niitä jos tahtoo. Tarvitsemme rahaa puolustukseen ja tämä on ihan ok tapa kerätä niitä. Ei pelkästään veroja nostamalla. Hyvät ajat on takana, nyt on tehtävä töitä, että saamme hyvät ajat takaisin. 

Tuntuu aivan järkevältä muuttuneessa maailmantilanteessa. 

Saavutetuista eduista voi luopua, kun miettii miten isot tuotantotaloudelliset hyödyt kansantalous saisi 

Työnantaja ostaa ja maksaa työsuorituksesta. Jos työsuoritusta ei saa, ei ole perustetta maksaakaan tekemättömästä työstä. Uskonnolliset perusteet eivät ole nykypäivää ja niistä pitää luopua. Koskee kaikkia uskontoja. 

Rikkinäiset viikot sotkevat esim oppilaitosten työvuotta. 

Mainittujen juhlapyhien uskonnollinen tausta liikuttaa melko harvoja kansalaisia tavalla, joka sopisi pyhien arvokkaaseen viettoon nyt säädettyinä aikoina. Melko täydellinen pekkaspäiväluonne siis. Kaikki on palautettavissa jos taloustilanne sen sallisi ja kerrotut hyödyt eivät toteutuisikaan. 

Mainittujen juhlapyhien uskonnollinen tausta liikuttaa melko harvoja kansalaisia tavalla, joka sopisi pyhien arvokkaaseen viettoon nyt säädettyinä aikoina. Melko täydellinen pekkaspäiväluonne siis. Kaikki on palautettavissa jos taloustilanne sen sallisi ja kerrotut hyödyt eivät toteutuisikaan. 

Turhan kallista työnantajalle 

Varsinkin keskellä viikkoa olevat ylimääräiset pyhät sotkevat pahasti töitä. Usein työntekijät haluavat vaihtaa vapaapäivän esim. perjantaihin ja saada pidennetyn viikonlopun. Vaikkapa helatorstaina töissäolo on sinänsä mahdollista, mutta useat tavarantoimittajat ja kuljetusliikkeet ovat kuitenkin kiinni, joten työntekomahdollisuudet heikkenevät. Muutenkin olen sitä mieltä, että maksetaan kullekin työntekijälle hänen työpanoksestaan riittävä korvaus tunnilta, niin ei tarvita mitä ihmellisimpiä etuja ja lisiä työehtosopimuksissa, jotka vain tekevät työn teettämisestä niin kallista, ettei kotimainen tuotanto kannata. Sitten itketään kun ollaan työttömiä tai kaikki maksaa maltaita. 

Selkeyttää työelämää ja ihmisten arjen ja juhlan käsitettä. 

Helatorstain jälkeinen perjantai on ”hyödytön päivä” 

Kaikki päivät nykyään samaa arkea eläkeläiselle. 

Minusta on tärkeää erottaa maallinen ja hengellinen regimentti toisistaan. Uskonnoharjoitus kuuluu yksityiselämän ja vapaa-ajan piiriin, työelämässä ei pitäisi esiintyä sellaisia uskonnollisia sanoja kuin ”helatorstai” tai ”loppiainen” tai ”pitkäperjantai”. 

Nuo ovat itselleni tärkeitä kristillisiä pyhäpäiviä, mutta kun valtaosa väestä ei niiden sisällöstä edes välitä, miksi järjestää heille ylimääräisiä palkallisia vapaita. On se kumma, kun kirkon sanomaa koko ajan kritisoidaan ja vaaditaan tunnustuksettomuutta tähän yhteiskuntaan, niin sitten kuitenkin kirkolliset juhlapyhät kelpaavat palkallisina vapaina. Palkallisia ylimääräisiä vapaita vähentämällä voidaan nostaa maamme tuottavuutta! 

Näin hyviä ehdotuksia harvoin tapaa!!! Olen iät ajat ollut sitä mieltä, että kaikki arkipyhät tulee siirtää viikonloppuihin. Nehän ovat uskonnollisia päiviä, mutta vain hyvin pieni prosentti ihmisiä viettää niitä siinä tarkoituksessa. Aivan hyvin viettäminen onnistuu viikonlopun päivinäkin. Tärkeintä on asia, eikä ajankohta. Tätä muinaisjärjestelmää on pidetty yllä vain sen takia, että saadaan mahdollisimman paljon työstä vapaata tai korotettua palkkaa. Järjestely on tullut kansakunnalle erittäin kalliiksi. Lisäksi se aiheuttaa monenlaisia käytännön hankaluuksia aikataulutusten ym. suhteen. Suomi ei nouse pyhiä pitämällä; työtä pitää tehdä! 

Helpottaa erilaisten tilaisuuksien järjestämistä viikolla ! 

Näin oli 1970 luvulla, eikä kukaan siitä pitänyt erityistä meteliä. V. 1975 syntynyt tyttäreni kastettiin ”helalauantaina”, ja olihan se hyvä, kaunis juhlapäivä. Tuskin olisimme järjestäneet ristiäisiä torstaina, helatorstaina. Samoin loppiainen, ei senkään viettäminen viikonlopulla mitään kansanliikettä aiheuttanut. Onkohan niin, että eniten kirkollisten vapaapäivien perään kyselevät henkilöt, jotka eivät ole kirkon jäseniä ja myös ne, jotka eivät edes tiedä jonkun kirkollisen juhlapäivän tarkoitusta. 

Selkeämpi suunnitella vapaa-aikaa ja perhe-elämää. Välipäivät aiheuttavat usein ongelmia esim. päiväkoti- ja kouluikäisten perheille. Samoin työpaikkojen työvuorot ja lomat hankala päättää työyhteisöissä. 

Helatorstain vapaa on harmittanut minua . Keskellä viikkoa oleva vapaa aiheuttaa lapsiperheille enemmän vaivaa kuin mitä siitä on hyötyä. Ravintola-alalla, matkailussa, kaupan alalla ja pääosin myös rakennusalalla helatorstai on normaali työpäivä (parempi palkka) eli koulujen sulkeminen aiheuttaa päänvaivaa. Loppiainen ei sinänsä aiheuta vaivaa, kun se on välillä viikonloppunakin. Mutta helatorstai ehdottomasti pois vapaapäivistä. 

Meillä yrityksessä ollaan helatorstai töissä ja perjantai vapaata. Loppiainen tapauskohtaisesti. 

Kannatan erityisesti loppiaisen arkipyhästä luopumista, koska joulun aikaan on useita muitakin arkipyhiä. Helatorstaikin osuu vapun ja pääsiäispyhien väliin ja helatorstaina kesälomakin alkaa häämöttää. Jos nämä muutokset vaikuttavat positiivisesti yritysten henkilöstökuluihin ja tuottavuuteen, kannattaa niistä luopua. Kyseisillä pyhäpäivillä ei ole suurta aatteellista merkitystä eikä niitä vietetä mitenkään erityisesti, kuten esim. joulunpyhillä, uuden vuoden päivällä, itsenäisyyspäivällä, pääsiäispäivillä ja vapulla, joita ihmiset viettävät ja juhlivat. 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Jos työpaikalla jätettäisiin pois yhteiset liikuntahetket työajalla, ylimääräiset palaverit ja kaikki siirtyisivät takaisin työpaikoilleen olisi työ tuottavampaa. Tällöin ei ansaittuja vapaahetkiä tarvisi mennä vähentelemään. Nyt työpäivät monessa paikassa koostuu jo ylimääräisestä touhuilusta.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*