Juha Rehula on toiminut ministerinä kolmessa hallituksessa, viimeksi perhe- ja peruspalveluministerinä Sipilän hallituksessa. (Kuva: Valtioneuvosto / Laura Kotila)

Entinen ministeri ja keskustan kansanedustaja Juha Rehula eroaa Pukkilan kunnanjohtajan virasta. Rehula on kertonut irtisanoutumisestaan yksityisellä Facebook-sivullaan. Rehulan erosta uutisoi ensimmäisenä Suomenmaa.

Rehula aloitti Pukkilan vs. kunnanjohtajana helmikuussa 2020. Marraskuussa 2020 Pukkilan valtuusto valitsi Rehulan määräaikaiseksi kunnanjohtajaksi vuoden 2022 loppuun saakka.

Rehula ei paljasta päivityksessä jatkoaikeitaan.

– Elämän ja arjen virta meitä eteenpäin vie. Toisinaan jopa itse tietää mihin suuntaan, semminkin jos/kun pitää tehdä myös ratkaisuja/päätöksiä, Suomenmaa siteeraa Rehulaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Rehula on ollut ministerinä kolmessa hallituksessa. Hän oli sosiaali- ja terveysministeri Vanhasen toisessa hallituksessa 2010 ja Kiviniemen hallituksessa 2010–2011 sekä perhe- ja peruspalveluministeri Sipilän hallituksessa 2015–2017.

Rehula on kotoisin Hollolasta ja on ollut keskustan valtuutettu Hollolassa vuodesta 1985. Hänet valittiin valtuustoon myös viime kesäkuun kuntavaaleissa.