Suurimmat aluevaalikampanjat selvillä – muistithan tehdä vaalirahoitusilmoituksen?
Kaikkien aluevaaleissa valtuutetuiksi tai varavaltuutetuiksi valittujen on jätettävä vaalirahoitusilmoitus. Määräaikaan mennessä Valtiotalouden tarkastusviraston nettipalvelun mukaan 102 ilmoitusvelvollista oli unohtanut tämän velvollisuutensa käyttää.
Vaalirahoitussivuston tietopalvelun mukaan 46 aluevaaliehdokasta kampanjoi yli 10 000 euron budjetilla. Eniten rahaa kampanjointiin käytti Keski-Uudenmaan Kalle Ikkelä (kok.), jonka kampanjakulut olivat 35 893,82 euroa. Ulkopuolista tukea hän sai kampanjaansa 21 370 euroa, josta yli 15 000 euroa yrityksiltä.
Seuraavat sijat ”rahatilastossa” menevät Länsi-Uudenmaan alueelle. RKP:n Veronica Rehn-Kivi käytti rahaa aluevaaleissa 30 748,62, josta oman rahoituksen osuus oli vajaat 3000 euroa. Saman puolueen Henrik Wickström kampanjoi 29 089,05 euron budjetilla, josta oman rahoituksen osuus oli noin tuhat euroa. Molemmilla RKP:n ehdokkailla oma puolue oli kampanjan suurin rahoittaja.
Omallakin rahalla yritettiin
Yli kymppitonnin kampanjan tehneistä valtuutetuista tai varavaltuutetuista 11 ilmoittaa rahoittaneensa koko vaalikampanjan itse. Eniten omaa rahaa tiskiin latoi Pohjois-Pohjanmaalla ehdolla ollut perussuomalaisten Matti Rinnekangas. Lähes 20 000 euron panostuksella kertyi ääniä 303 ja sillä irtosi varavaltuutetun paikka aluevaltuustoon. Valtuustopaikka jäi hieman yli sadan äänen päähän.
Paremmin kävi perussuomalaisten Tuukka Saimenille Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Omaa rahaa paloi reilut 16 000 euroa, mutta sillä irtosi paikka aluevaltuustoon 506 äänellä.
Demareilta ja vasemmistolta puuttuu eniten
Eniten ilmoituksia puuttuu sosiaalidemokraattien riveistä, joiden valtuutetuista tai varavaltuutetuista oli ilmoitus jättämättä 26 henkilöllä. Selvästi vähemmän valtuustopaikkoja saaneella vasemmistoliitolla oli puutetta 23 ehdokkaan osalta tiistaiaamuna kello 9.30 aikoihin.
Muista eduskuntapuolueista perussuomalaisilta puuttui ilmoitus 18 valitulta, kokoomukselta ilmoituksia puuttui 14, keskustalta 8, kristillisdemokraateilta 5, Valta kuuluu kansalle 3, vihreät 2 ja RKP 2. Lisäksi yksi sitoutumaton oli jättänyt vielä vaalirahoitusilmoituksen tekemättä.
Mikä valtuutettu tai varavaltuutettu ei kehotuksista huolimatta jätä vaalirahoitusilmoitusta, niin hänelle voidaan määrätä maksettavaksi uhkasakko. Sakon asettamista päättää erillinen uhkasakkolautakunta.
Tätä juttua kirjoitettaessa kaksi henkilöä jätti vaalirahoitusilmoituksensa.
Vaalirahoitusvalvonnan tietoaineistoon pääsee tutustamaan täällä.
Suurimmat vaalikampanjat aluevaaleissa 2022
| Nimi | Hyvinvointialue | Puolue | Rahoitus (€) | Tuet (€) | Kulut (€) |
| Ikkelä, Kalle | Keski-Uusimaa | Kokoomus | 35 893,82 | 21 370,00 | 35 893,82 |
| Rehn-Kivi, Veronica | Länsi-Uusimaa | RKP | 30 748,62 | 27 812,78 | 30 748,62 |
| Wickström, Henrik | Länsi-Uusimaa | RKP | 29 089,05 | 28 050,00 | 29 089,05 |
| Limnell, Jarno | Länsi-Uusimaa | Kokoomus | 27 299,00 | 27 299,00 | 27 299,00 |
| Rinnekangas, Matti | Pohjois-Pohjanmaa | PS | 19 874,00 | 0,00 | 19 874,00 |
| Häkkänen, Antti | Etelä-Savo | Kokoomus | 19 761,34 | 18 301,00 | 14 346,03 |
| Karjalainen, Tapio | Länsi-Uusimaa | Kokoomus | 17 893,15 | 750,00 | 17 893,15 |
| Mäki, Tommi | Pohjanmaa | Kokoomus | 17 805,00 | 11 255,00 | 17 805,00 |
| Strand, Joakim | Pohjanmaa | RKP | 17 563,57 | 16 488,00 | 17 563,57 |
| Saimen, Tuukka | Vantaa ja Kerava | PS | 16 168,07 | 0,00 | 16 168,07 |
| Vestman, Heikki | Itä-Uusimaa | Kokoomus | 16 015,08 | 12 946,68 | 16 015,08 |
| Andersson, Otto | Itä-Uusimaa | RKP | 15 969,38 | 14 576,22 | 15 969,38 |
| Yrttiaho, Johannes | Varsinais-Suomi | VAS | 15 968,97 | 4 920,00 | 15 968,97 |
| Schulze-Steinen, Petra | Pirkanmaa | Keskusta | 15 904,25 | 6 798,10 | 15 904,25 |
| Koistinen, Marjo | Vantaa ja Kerava | Kokoomus | 15 807,21 | 0,00 | 15 807,21 |
| Soronen, Matti | Pohjois-Pohjanmaa | Keskusta | 15 239,92 | 14 739,92 | 15 239,92 |
| Tsupari, Hannu | Pohjois-Savo | SDP | 15 074,43 | 0,00 | 15 074,43 |
| Valkonen, Ville | Varsinais-Suomi | Kokoomus | 15 011,11 | 14 623,80 | 14 088,01 |
Päivitetty: 25.3.2022