Satakunnan hyvinvointialueen kanssa yhteistyötä tehneen Savoa Partnersin konsulttien toiminta ei johda rikossyytteisiin. Jutun syyttäjä on tutkinnanjohtajan esityksestä lopettanut esitutkinnan epäilystä tietosuojarikoksesta.

Tutkintapyynnön konsulttien toiminnasta teki hyvinvointialue viime keväänä. Tutkintapyynnössä pyydettiin poliisi selvittämään, ovatko konsulttiyhtiön toimihenkilöt syyllistyneet rikokseen toimiessaan ostopalvelusopimuksen perusteella. Työssään konsultit olivat saaneet tietoonsa potilastietoja ja tätä seikkaa tutkittiin tietosuojarikoksena.

-Tutkinta päätetään ei rikosta -perusteella. Konsultit ovat olleet terveydenhoitoalan ammattilaisia, eikä heitä esitetyn selvityksen perusteella ole pidettävä säädösten tarkoittamina sivullisina, joilla ei olisi oikeutta nähdä potilastietoja. Lisäksi, mikäli konsulteilla katsottaisiin olevan sivullisasema, on tunnusmerkistön mukainen yksityisyyden suojan loukkaaminen ollut vähäistä, syyttäjälaitoksen tiedotteessa todetaan.

Konsulttiyhtiön toimintatavat nousivat julkisuuteen viime helmikuussa, kun hyvinvointialue keskeytti kaiken yhteistyön kyseisen konsulttiyrityksen kanssa rikosepäilyjen takia. Hyvinvointialue teki helmikuussa myös tietosuoja-asetuksen mukaisen ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Joku reskontran hoitaja tuomitaan potilastietojen katselusta, mutta konsulttia ei. Konsulttia, jolla ei ole osaa eikä arpaa potilaan hoitoon.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*