Tasa-arvoisten sivistyspalvelujen tuottaminen ei saa jäädä rahasta kiinni. Sivistystoimen neuvottelupäivillä Helsingissä puhunut Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio vaatii, että koulutuksen rahoituksen riittävyys huomioidaan valtionosuusjärjestelmää uusittaessa.

Tainio muistutti, ettei kaikkien kuntien taloudellinen kantokyky tulevaisuudessa välttämättä riitä takaamaan laadukkaita koulutuspalveluja tuottamista. Uudet toimintamallit uusiutuvassa Suomessa ovat tarpeen.

-Väestön keskittyessä kasvukeskuksiin ja syntyvyyden laskiessa, voi perusopetuksen järjestäminen yhden kunnan toimesta olla mahdotonta tulevaisuudessa. Etäopetuksen ja virtuaaliopetuksen lisäämiselle pitäisi luoda edellytyksiä, mutta perusopetuksen osalta tämä vaatisi lakimuutoksen, Tainio korosti.

Sivistyksestä elinvoimaa

Elinvoimaisessa kunnassa on laadukkaat sivistyspalvelut. Tästä on pidettävä kiinni tulevaisuudessakin.

-Vaikka sote- ja maakuntauudistus viekin suuren osan huomiosta julkisessa keskustelussa, on hyvä miettiä tulevaisuuden kunnan kokonaisuutta. Sivistyspalvelut ovat olennainen osa elinvoimaista kuntaa, Hanna Tainio muistutti.

Lukioverkon osalta Tainio kannusti kuntia miettimään järkeviä yhteistyömuotoja. Ikäluokkien pienentyminen ei ole näkynyt lukioverkon supistumisena.

-Aika alkaa olla kypsä keskusteluille alueellisesta yhteistyöstä tai jopa lukioiden yhdistämisestä niillä alueilla, joilla lukioverkko on nyt tiheä. Hyvällä yhteistyöllä voitaisiin tulevaisuudessakin turvata lukiokoulutuksen saatavuus kaikilla alueilla, totesi varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.

 

 

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä