Porissa puhunut Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio epäilee hallintohimmelien muokkaantuvan tulevaisuudessa hallintohämähäkeiksi.

Yksi askel eteen ja kaksi taakse. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen otti Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainion mukaan takapakkia viime viikolla, kun maan hallitus linjasi laajan sote-palvelujen yhtiöittämisvelvoitteen maakunnille.

Porissa Satakunnan kuntapäivässä puhunut Tainio ei pidä julkisten sote-palvelujen yhtiöittämistä kaikilta osin mielekkäänä. Uusien linjausten myötä sote-valmistelun aikataulu kiristyy entisestään.

– Moni asia joudutaan uudistuksessa pohtimaan nyt uudelta pohjalta, mikä edellyttää paljon lisää perusvalmistelua. Alkuperäinen aikataulu, jonka mukaan lakiesitykset lähetetään lausunnolle vielä ennen lomia, vaikuttaa mahdottomalta, kun valinnanvapautta koskevat ratkaisut on tarkoitus tehdä vasta syksyllä, varatoimitusjohtaja Hanna Tainio arvioi.

Hallituksen uudet sote-linjaukset aiheuttavat hämmennystä maakunnissa.

– Useilla alueilla, etenkin Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Keski-Pohjanmaalla on valmistelu jo pitkällä. Valmistelun etenemisen kannalta on erittäin tärkeää, että hallituksen linjausten esille nostamat vielä epäselvät asiat selkiytetään nopeasti, varatoimitusjohtaja Hanna Tainio vaatii.

Himmelistä hämähäkki

Kun monet yhtiöittämiseen liittyvät yksityiskohdat ovat kuntapäättäjiltä hämärän peitossa, niin suma seisoo. Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio epäilee hallintohimmelien muuttuvan sitkeiksi hämähäkeiksi. Ja kaiken lisäksi alueelliset eroavaisuudetkin tulisi huomioida.

– Jos osa kuntien nyt tuottamista sote-palveluista joudutaan siirtämään julkisille osakeyhtiöille, joita ei vielä ole edes olemassa ja lisäksi on tarkoitus kiintiöidä palvelutuotanto yrityksille ja kolmannelle sektorille, tuloksena on nykyisten hallintohimmelien muuttuminen hämähäkiksi, josta voi olla vaikea saada selkoa, Tainio totesi.

– Kansalaisten yhdenvertaisuuteen yhtiöittäminen ei ole ratkaisu esimerkiksi harvaan asutuilla alueilla. Vaarana on myös pienten yritysten aseman vaikeutuminen ja yleinen maksutason nousu sekä julkisen rahoituksen valuminen vääriin kohteisiin, arvioi Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Tässäpä sitä ollaan taas huonosti valmisteltujen asioiden kanssa. Ideologisista lähtökohdista köhätty uudistus ei tule kantamaan. Ihmisten tarpeet ja palvelu ovat joutuneet sivuraiteille. Monilla kunnilla on takana vuosien työ, kustannuksia alentavaa yhteistyötä. Julkisten palveluiden hyvää kehittämistä, yhdessä henkilöstön kanssa. Suunnitellut vallan keskittymät tulevat huonontamaan demokratiaa. Tilaaja tuottaja malli ei tule onnistumaan. Se on nähty jo kuntayhtymien kautta. Yksityiset tahot tulevat kuorimaan ns. kerman päältä ja rahalla tulee olemaan laadun sijasta päärooli. Edellinen kuntauudistus ei kelvannut, ei sitten millään, vaikka se perustui lähtökohtaisesti vahvaan peruskuntaan..nyt on vatuloitu ja vatuloidaan yhtiöittämisten puolesta….yhteiskunta tulee repeämään, jos tämä uudistus näin etenee.

  2. Koko ajan keskustellaan ainoastaan terveydenhuollosta. Miten yhtiöitetään sosiaalihuollon tahdonvastaista hoitoa (huostaanotto ym.) Vaikuttaa käsittämättömältä!
    Alkaako lastensuojelu täysillä markkinoimaan palveluitaan? Näinkö muka kustannukset ja palvelut paranevat?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä