Porvoon vetytuotantolaitos kytkeytyisi Kilpilahden teollisuusalueeseen, josta halutaan kehittää Pohjoismaiden merkittävin kiertotalouden keskittymä. Havainnekuva: Business Finland

Porvoon kaupunki ja yhdysvaltalainen Plug Power -yhtiö ovat tehneet aiesopimuksen, joka koskee selvitystä vihreän vedyn tuotantolaitoksen sijoittumisesta Porvoon Tolkkisiin.

Kyse olisi vähintäänkin satojen miljoonien eurojen investoinnista, joka on osa Plug Powerin investointikokonaisuutta Porvoossa, Kokkolassa ja Kristiinankaupungissa. 

Tolkkinen sijaitsee noin 10 kilometriä etelään Porvoon keskustasta. Sijainti mahdollistaa toiminnan vahvan kytkeytymisen Kilpilahden kiertotalouskeskittymään. 

Kilpilahden vihreän siirtymän vauhdittuminen on tärkeää koko Suomen kannalta, sanoo Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Porvoon kaupunki tavoittelee strategiansa mukaisesti hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Tarvitsemme kumppaneiksemme niin yrityksiä kuin asukkaitakin. Yhteistyö Plug Powerin kanssa on tärkeä askel tällä tiellä.   

Nyt solmittu aiesopimus koskee Porvoon kaupungin omistamaa 20 hehtaarin maa-aluetta Tolkkisissa. Alue saattaisi louhinnan loppumisen ja kaavamuutoksen jälkeen soveltua Plug Powerin toimintaan vihreän vedyn tuotantolaitoksen sijoituspaikaksi.

Aiesopimuksella alue on varattu Plug Powerille siksi ajaksi, kun yritys tekee selvityksen vetytuotantolaitoksen soveltuvuudesta Tolkkisten alueelle.  

Yhtiö alkaa nyt selvittää vetytuotantolaitoksen toimintaedellytyksiä Tolkkisissa.

Porvoon kaupungin mukaan hankkeen toteuttaminen edellyttäisi koko alueen kaavoittamista. Kaavaprosessin käynnistämispäätös tuotaneen Porvoon kaupungin kaupunkikehityslautakunnan käsittelyyn syksyllä.

Jos hanke toteutuu, vetytuotantolaitoksen arvioidaan voivan olla toiminnassa ennen vuotta 2030.  

– Uskomme että hankkeella on myönteisiä vaikutuksia Porvoon talouteen ja elinkeinoelämään esimerkiksi työllisyyden näkökulmasta. Hanke vauhdittaa Kilpilahden vihreän siirtymän keskittymän kasvua myös pienten ja keskisuurten yritysten osalta, Porvoon kaupungin elinkeinopäällikkö Elina Duréault sanoo.    

Plug Power Inc. suunnittelee rakentavansa Suomeen kolme vihreän vedyn tuotantolaitosta. Porvoon ohella laitokset sijoittuisivat Kokkolaan ja Kristiinankaupunkiin.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*