Asiantuntija-artikkeli: Kulttuuri, koulutus ja kestävyys kaupunkien murroskyvykkyyden tekijöinä

UPM päätti lakkauttaa paperitehtaan Jämsässä, Neste lopettaa öljynjalostuksen Naantalissa ja Scania linja-autojen rakentamisen Lahdessa. Nämä tämän syksyn tehtaiden lakkauttamispäätökset koskettavat satoja työntekijöitä. Reaktiot ovat luonnollisesti olleet järkyttyneitä. Päätösten taustasyyksi on mainittu koronapandemian aiheuttamat muutokset. Paperin ja polttoaineiden menekki on vähentynyt, tehtaiden kannattavuus heikentynyt. Paikallisesti tehtaan sulkeminen on kova kolaus. Kysymys ei kuitenkaan ole yksinomaan globaalin pandemian luomasta tilanteesta. Käynnissä on globaali fossiilienergiaan perustuvan talouden rakennemuutos kestävämpään suuntaan, kestävyysmurros.

Mitä kaupungit voivat tehdä, kun savu tehtaanpiipuista lakkaa? Mistä kaupungit voivat ammentaa uutta elinvoimaa? Maailmalta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, miten kaupungit selviävät paikallisen teollisuuden vähenemisestä. Kaupunkien selviämisen ja uuden elinvoiman luomisessa keskeisiä ovat “kolme koota”: kulttuuri, koulutus ja kestävyys. Kulttuuri luovan talouden, kestävyys vihreän talouden ja koulutus osaamistalouden perustana on nähty ratkaisuna jälkiteollisen yhteiskunnan ongelmiin. Hyvinä kaupunkiesimerkkeinä mainitaan usein esimerkiksi Malmö tai Manchester. Vastaavia esimerkkejä löytyy myös Suomesta: Lahti, Lappeenranta ja Pori ovat joutuneet selviämään teollisuuden rakennemuutoksesta viime vuosi kymmenten aikana.

Lahti: Teollisuuskaupungista ympäristökaupungiksi

Lahdesta tuli jo 1800-luvun lopulla avautuneen ratayhteyden jälkeen merkittävä teollisuuden keskittymä, joka tuli vuosien myötä tunnetuksi puunjalostus-, elintarvike- ja huonekaluteollisuudesta. Nopean kasvun ja teollistumisen kausi jatkui 1970-luvulle asti ja suurin osa alueen työpaikoista oli teollisuudessa. 1990-luvun lamavuosina Lahti kärsi kuitenkin kuihtuvasta teollisuudesta ja suuresta työttömyydestä, joka jatkuu verrattain korkeana edelleen. 2000-luvun myötä Lahti on onnistunut houkuttelemaan uusia asukkaita ja torjumaan muuttotappiota. Oman leimansa Lahteen luo omanlainen punk-henkinen alakulttuuri ja monipuolinen tapahtumatarjonta. Kulttuurielämää vahvistaa kansainvälisesti korkeatasoinen sinfoniaorkesteri ja Sibelius-talo. Uusien asukkaiden houkuttelussa kulttuuria keskeisempää on kuitenkin ollut vuonna 2006 avattu oikorata. Se on tiivistänyt Lahden yhteyttä pääkaupunkiseutuun ja luonut mahdollisuuden työmatkapendelöintiin. Näin oikorata vahvistaa paikallista elinvoimaa, mutta myös tukee ekologista kestävyyttä.

Ekologinen kestävyys on tärkeä osa paikallista identiteettiä. Lahtelaisten ja kaupungin organisaation herääminen ympäristöongelmiin tapahtui 1970-luvulla Vesijärven suojelun myötä. Kaupunki oli aktiivisesti mukana 1990-luvun myötä kansainvälisessä kestävän kehityksen työssä ja profiloitui ympäristökaupungiksi isoissa kansainvälisissä ympäristöhankkeissa. Kestävän kehityksen edistäminen on yhdistänyt paikallisia toimijoita ja näkyy aktiivisena yhdistystoimintana. Lahti on päättänyt olla hiilineutraali kaupunki jo vuoteen 2025 mennessä. Ensi vuonna Lahti tulee olemaan ensimmäinen suomalainen Euroopan ympäristöpääkaupunki.

Kaupungin korkeakoulutarjonnan kehittäminen on vahvistanut paikallista elinvoimaa. Aiemmin Lahdessa toimi Helsingin yliopiston Palmenia. Nykyisin siellä toimii Lahden ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT. Niiden toiminta kietoutuu paikalliseen teolliseen perinteeseen nojautuvaan huonekalutehtaiden muotoiluammattitaitoon, ympäristönsuojelun historiaan pohjaavaan vesien suojeluun liittyvään ympäristöteknologian osaamiseen ja paikalliseen innovaatiotoimintaan.

Lappeenranta: Tehtaiden varjosta energia- ja ympäristöalan yritysten verkostoksi

Lappeenranta on suomalainen kiva kesäkaupunki. Muuten Lappeenranta onkin elänyt pitkään tehtaiden varjossa, kuten Kaukaan sellu- ja paperitehtaan, joka oli pitkään kaupungin suurin työllistäjä. Luultavasti jokaisella lappeenrantalaisella oli joku läheinen ystävä tai sukulainen töissä tehtaalla. Monen Lappeenrannassa kasvaneen aikuisen lapsuusmuistoja sävyttää sellutehtaan mädän kananmunan haju. Hajuhaitat ja pilaantuneet uimavedet hyväksyttiin, koska tehdas toi toimeentulon ja oli tärkeä osa lappeenrantalaisten identiteettiä. Nykyisin tehdas työllistää enää noin 1000 henkilöä suoraan ja välillisesti jonkin verran enemmän. Toisaalta hajuhaitat ovat helpottaneet ja uimavedet puhdistuneet parempien prosessien ja tarkemman säätelyn myötä. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen venäläiset turistit ovat tuoneet kaupunkiin rahaa. Kaupungin vetovoimaa on lisännyt myös Lappeenrannan yliopisto.

Tultaessa 2020-luvulle Lappeenranta tuntuu yllättävän elinvoimaiselta. Sen kulttuurielämä on vilkasta. Teatterin, klassisen musiikin, ja kuvataiteiden lisäksi Lappeenrannassa on monipuolista vaihtoehtokulttuuria, kuten galleriaa ja kulttuuritilaa. Myös Suomen parhaaksi kahvipaahtimoksi valittu yritys löytyy Lappeenrannasta. Lappeenrannassa on käynnissä vahva ekologinen murros, jota vauhdittaa Etelä-Karjalan kuntien, Lappeenrannan yliopiston ja alueella toimivien energia- ja ympäristöalan yritysten verkosto Green Reality Network. Lappeenranta on vähentänyt hiilidioksidipäästöjä 46 prosenttia vuoden 1990 tasosta ja pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Yli kymmenesosa alueen työvoimasta työllistyy ympäristöliiketoiminnassa. Lappeenrannassa kestävyys ja koulutus ovat tiukasti kietoutuneita, kun yritykset, yliopisto ja kunta yhdessä koittavat parantaa kaupungin elinvoimaa. Tätä vahvistaisi edelleen kulttuurin sisällyttäminen vahvemmin osaksi laajoja kestävyystavoitteita.

Pori: Teollisuuskaupungista tapahtuma- ja teknologiakeskukseksi

Perinteiseen teollisuuskaupunkiin Poriin rakennemuutos iski jo kahdeksankymmentä luvulla. 1990-luvun lamavuosina suljettiin vielä muun muassa Satakunnan osuusteurastamo ja Porin Puuvillatehdas. Maailman muutos on kuitenkin jatkunut ja teolliset työpaikat ovat edelleen vähentyneet. Kaupungin suurin yhteisöveron maksaja Pihlavan pigmenttitehdas lopettaa toimintansa vuonna 2021. Vaikka tehtaita on suljettu, ei kaupunki ole sammunut tehtaiden mukana. Pori on tehtaiden lisäksi myös kuuluisa kulttuuri- ja tapahtumakaupunki, mainittakoon vaikka Pori Jazz, Suomi-areena tai Dingo. Kaupungin tyhjenevää keskustaa on kehitetty kulttuurin keinoin. Kulttuuri ei ole vain instituutiota ja taidetta, sitä tehdään myös kaupunkilaisten jokapäiväisessä elämässä. Asukkaat ovat ylpeitä porilaisuudestaan.

Puuvillatehtaan tiloissa toimii yli tuhannen opiskelijan yliopistokeskus. Kävelykadun toisessa päässä sijaitsee iso Satakunnan ammattikorkeakoulun kampus. Korkeakoulutuksen myötä kaupunkiin on syntynyt runsaasti korkean teknologian kehitystoimintaa ja yrityksiä, mutta myös kirjavaa kulttuuri- ja taide-elämää. Vaikka Pori ei ole profiloitunut valtakunnallisesti ilmastokaupunkina, on kaupunki aktiivisesti mukana Satakunnassa käynnissä olevissa ilmastohankkeissa. Pori on sitoutunut vähentämään ilmastopäästöjä 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Kaupungin tulevaisuutta miettiessä kestävyyteen voisi kiinnittää entisestään huomioita kaupungin elinvoiman kehittämisessä.

Murroskyvykkyys turvaa paikallisen elinvoiman

Lahtea, Lappeenrantaa ja Poria yhdistää vahva teollinen perinne ja teollisuuden heikkeneminen 1980-luvulta lähtien. Niitä yhdistää myös se, että ne ovat hakeneet ratkaisuja teollisuuden murroksen tuomiin ongelmiin vahvistamalla alueellista kulttuuritoimintaa, edistämällä koulutusmahdollisuuksia ja kehittämällä uudenlaisia ekologiseen kestävyyteen tai teknologiaan nojaavia toimintaratkaisuja. Teollisuuden heikennettyä kaupungit ovat suuntautuneet uudenlaiselle, paikallista elinvoimaa vahvistavalle uralle. Samalla kaupungit ovat tulleet omaksuneeksi ratkaisuja, jotka auttavat varautumaan ilmastonmuutoksen vaikutusten myötä kiihtyvään globaaliin talousmurrokseen.

Kaupungit ovat tarvinneet murroskyvykkyyttä eli kykyä tarttua uusiin mahdollisuuksiin ja herkkyyttä reagoida toimintaympäristön muutoksiin. Murroskyvykkyys on avain siihen, että kaupungit ovat kyenneet luomaan ja vahvistamaan elinvoimaansa. Kuten esimerkit Lahdesta, Lappeenrannasta ja Porista osoittavat, murroskyvykkyyden kannalta keskeistä on ollut kulttuuriin perustuvan luovan talouden, koulutuksen pohjautuvan osaamistalouden ja kestävyyttä edistävän vihreän talouden yhteen kietoutuminen kaupunkien elinvoiman ja kestävän kehityksen tavoittelussa.

Paikallisesti vahvan tulevaisuuden luomiseen tarvitaan mahdollisuuksiin tarttuvia toimijoita: asiantuntijoita, taiteilijoita, asukkaita, yrityksiä ja yhdistyksiä. Kaupunkien kannattaa etsiä omannäköisiä ratkaisuja ja paikallisesta kulttuurista nousevaa kestävyyttä. Paikallinen koulutus ja siihen nojautuva tutkimus ja innovaatiotoiminta ovat tässä keskeisiä. Koulutus vahvistaa osaamista kestävien innovaatioiden luomiseen, niitä hyödyntävien yritysten perustamiseen ja uusien paikallisten toimintamallien kehittämiseen. Ekologinen kestävyys näkyy vihreän teknologian yleistymisessä, tiukempana jätteidenkierrätyksenä ja hiilineutraalisuustavoitteina.

Kansainvälisessä kestävyysmurroksessa painotetaan kaupunkien roolia murroksen ajureina. Katse kääntyy helposti maailman metropoleihin, vaikka kestävyyden ajureita ovat yhtä lailla keskikokoiset kaupungit. Tavallisissa kaupungeissa tuotetaan tärkeää tietoa, innovaatioita ja uusia toimintoja sovellettavaksi ympäri maailman. Kestävyyteen, koulutukseen ja kulttuuriin panostaminen luo pohjaa viennille, jota kestävyysmurroksessa kamppaileva globaali maailmanyhteisö tarvitsee.

Kaupungin ei tarvitse olla samanlainen kuin muidenkin kaupunkien, vaan se on parhaimmillaan kaupunkilaisten näköinen ja paikallisen historian läpäisemä. Minkälainen olisi esimerkiksi “todella outo ja ehdottoman uniikki” porilainen kestävyysmurros? Entä minkälaista omaleimaista murroskyvykkyyttä ja paikalliseen identiteettiin liittyvää kulttuuria löytyy Jämsästä tai Naantalista? Miten nämä globaalin rakennemuutoksen kanssa kamppailevat kaupungit lähtevät panostamaan kulttuuriin, koulutukseen ja kestävyyteen?

Kirjoittajat:

Antti Wallin, tutkijatohtori, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto

Tuuli Hirvilammi, yliopistotutkija, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto

Lauri Lahikainen, tutkijatohtori, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto

Liisa Häikiö, sosiaalipolitiikan professori, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto