Espoossa on keskusteltu kaupungin kiinteistöjen hoitamisesta.

Espoon valtuusto siunasi kaupunginhallituksen linjauksen kiinteistöpalvelujen järjestämisessä. Suuria yksityistämisiä tai yhtiöittämisiä ei ole tulossa. Espoossa on keskusteltu jopa 900 työntekijän töiden ulkoistamisesta.

Asia on ollut värikkään keskustelun aiheena Espoossa. Nyt valtuusto oli yksimielinen ratkaisussaan. Sen mukaan kaavailtua kertaluontoista yksityistämistä ei tehdä, mutta toimintaa organisoidaan uudelleen ja myös yksityistä sektoria käytetään aiempaa enemmän.

Kaupungin nykyinen tilaaja–tuottaja-malli on herättänyt tyytymättömyyttä.

Espoon valtuusto velvoitti jatkamaan kiinteistöpalvelujen ja kaupunkitekniikan työn uudelleenorganisoinnin valmistelua. Työtä jatketaan aiemman valmistelun pohjalta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Edelleen valtuusto päätti, että markkinoilta hankittavan työn määrää kasvatetaan sekä kiinteistöpalveluissa että kaupunkitekniikassa silloin kun se parantaa laatua, pienentää kustannuksia ja on muutenkin tarkoituksenmukaista.

Kilpailutukset valtuusto haluaa määriteltäviksi siten, että myös pk-yritysten osallistuminen on mahdollista.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*