Eura, Forssa, Rauma ja Säkylä kilpailevat HKScanin tuotantolaitoksesta
Eura, Forssa, Rauma ja Säkylä ovat ehdolla HKScanin uuden tuotantolaitoksen sijaintipaikaksi. Investoinnin arvo on noin 35–65 miljoonaa euroa. Selvityksen ensimmäisessä vaiheessa oli mukana 20 kuntaa.
HKScanin toimitusjohtajan Hannu Kottosen mukaan ensimmäinen vaihe osoitti, että kuntien välillä oli merkittäviä valmiuseroja mahdollisen investoinnin sijoittamisessa ja vastaanottamisessa suunniteltu aikataulu huomioiden.
– Myös kustannuserot halvimman ja kalliimman vaihtoehdon välillä olivat merkittävät. Esimerkiksi vuotuisten vesi- ja jätemaksujen välillä ero nykyvolyymillamme laskettuna oli noin kolme miljoonaa euroa, Kottonen sanoo yhtiön tiedotteessa.
Hankkeen suunnitteluvaihe kestää kesään asti. Uutta tietoa investoinnista yhtiö lupaa viimeistään elokuussa. HKScanin tarkoituksena on uudistaa uuden tuotantolaitoksen avulla broilereiden teurastus ja leikkuu sekä tuotteiden valmistus.