Fennovoiman ydinvoimalan rakentaminen tuli entistä todennäköisemmäksi, kun hankkeelle löydettiin uusia kotimaisia omistajia.

Fennovoima on saanut kokoon vaaditun 60 prosentin kotimaiseksi tulkittavan omistusosuuden, kertoi elinkeinoministeri Olli Rehn, kesk., tiedotustilaisuudessaan keskiviikkona.

Puuttuva osuus tuli kokoon, kun Fortum ilmoitti tulevansa mukaan 6,6 prosentilla, Rakennusyhtiö SRV 1,8 prosentin osuudella ja Outokumpu nosti osuuttaan 1,8 prosenttiyksiköllä.

Migrit ei ole enää mitenkään mukana hankkeessa.

Rehn kehui uusia sitoumuksia tehneitä yhtiöitä hankkeeseen sopiviksi. SRV:llä on kokemusta yhteistyötä venäläisten kanssa, Rehn muistutti. Yhtiöllä on edelleen intressejä Venäjällä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Fennovoimalla ei edelleenkään ole ratkaisua ydinjätteen loppusijoitukselle. Asia pitää selvitä ennen lopullisia ratkaisuja, Rehn muistutti.

Rehnin mukaan rakentamisen arviointi vie vielä pari vuotta. Säteilyturvakeskus selvittää turvallisuusjärjestelyjä. Myös jätehuoltoa, yhtiön käytettävissä olevaa asiantuntemusta, taloudellisia edellytyksiä sekä omistus- ja hallintojärjestelyjä arvioidaan. Edessä on myös lausuntokierros.

Rehn puhui erityisen voimakkaasti ydinvoiman puolesta. Hän kiisti valtion painostaneen mukaan tulleita yrityksiä, mutta myönsi, että keskusteluja on käyty.

Kansainvälisiä ongelmia ei Rehnin mukaan ole odotettavissa, ei Suomen maineelle eikä Venäjän pakotteisiin liittyviä. Hän ei myöskään usko, että Venäjä horjuttaisi maiden välistä energiayhteistyötä käyttämällä energia-asioita politiikan välineenä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*