Kunnat eivät ole hallituksen mukaan ryhtyneet toivotulla tavalla säästötalkoisiin. (Arkistokuva. Kuva: Valtioneuvosto)

Kunnilta odotetaan tomerampaa otetta julkisen talouden tasapainottamiseen osallistumisessa, viestitti hallitus kehysriihen päättäneessä tiedotustilaisuudessa.

Hallitusohjelmaan kirjattu reilun 400 miljoonan euron säästötavoite kuntien toimista ei ole toteutunut lähimainkaan.

– Siitä 130 miljoonaa euroa on epävarmaa lähinnä koska kunnat eivät ole tehneet päätöstemme mukaisesti, pääministeri Juha Sipilä, kesk., sanoi.

Myös valtiovarainministeri Alexander Stubb, kok., muistutti kuntien ”toimeenpanemattomuudesta”.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kunnat eivät ole tarttuneet hallituksen tavoitteiden mukaisesti esimerkiksi sote-palvelumaksujen korotuksiin tai päivähoidosta säästämiseen.

Hallitus kaavailee korvaavansa kuntasäästövajetta kehysriihessä 2017 esimerkiksi säätämällä kuntien sote-palveluille vähimmäismaksurajat tai päättämällä muista julkisen talouden säästöistä tai tulonlisäyksistä, kuten kiinteistöveron alarajan korotuksesta, joilla saavutetaan tavoiteltu yhteensä 130 miljoonan euron tasapainovaikutus.

– Kaikki kunnat eivät ota toimenpiteitä käyttöön joihin olemme tehneet päätökset, Sipilä sanoi.

– Toiveemme on, että kunnat olisivat mukana talkoissa, että saataisiin koko julkinen talous kuntoon. Tarvitaan tiettyjä ohjaustoimenpiteitä, että koko neljän miljardin tavoite saavutetaan, Sipilä viittasi koko julkisen talouden sopeutustavoitteeseen hallituskaudella.

Kuntien säästötoimenpiteiden lisäksi hallitus ilmoitti pyrkivänsä kehyskauden säästötavoitteeseen leikkaamalla 25 miljoonaa euroa kehitysyhteistyöstä, 35 miljoonaa perusväylänpidosta, 22 miljoonaa sairauspäivärahoista ja 195 miljoonaa euroa korvaavista indeksijäädytyksistä.

Indeksien vaikutus koulutuksen rahoitukseen tullaan Stubbin mukaan ehkäisemään opetus- ja kulttuuriministeriön momentille liittyvällä 37 miljoonan euron korotuksella.

Sekä Raide-Jokeri että Tampereen raitiotie mahtuivat kehyksiin

Hallitus onnistui sisällyttämään kehyksiin sekä Raide-Jokerin että Tampereen raitiotiehankkeen.

Raide-Jokerille myönnetty avustus on 84 miljoonaa euroa ja Tampereen raitiotien 71 miljoonaa euroa. Tampereen raitiotien rakentamiseen valtio myönsi avustusta 71 milj. euroa.

Lisäksi hallitus käynnistää Luumäki-Imatra-ratahankkeen sekä tiehankkeet valtatie 4 Oulu-Kemi, valtatie 5 Mikkeli-Juva ja valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie ja jatkaa Helsingin ja Turun välisen nopean ratayhteyden suunnittelua.

Tiedote: Hallitus sopi julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020.

Tiedote: Hallitus päätti liikennehankkeista

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Eikö jo olisi aika puuttua kuntien tehtävien ja asetusten määrän karsimiseen sen sijaan, että hallitus leikkii tälläisillä lillukanvarsilla? Taitaa kuntaministeri Vehviläinen jäädä samaan surkeaan mutapainisarjaan edeltijiensä kanssa?

  2. ps. verotuksen alarajojen ja palvelumaksojen katon korotus eivät ole säästöjä, vaan ovat veronmaksajien kukkarolla käymistä, jota jo hallitusohjelmassakin väitetään vältettävän. Mitenköhän on?

  3. Kuntien kasvukäyrä on madallettu heti vos-leikkausten vuoksi, eikä vasta 20 v tavoitteella! Tiedoksi Rehulalle ja Sipilälle.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*