Liikenneministeri Anne Berner odottaa suuria liikenteen liiketoimintamahdollisuuksilta. (Kuva: Valtioneuvosto)

Hallitus aikoo esittää, että valtion väyläomaisuus siirretään kokonaisuudessaan valtion omistaman yhtiön haltuun, kertoi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, kesk., maanantaina.

Esitys kattaa kaikki väylät maasta merelle. Yhtiöittämismahdollisuutta tarkastellaan tämän ja ensi vuoden ajan.

– Yhtiön tehtävänä on perusväylänpito ja infrainvestointien kehittäminen, Berner sanoi tiedotustilaisuudessa.

Bernerin mukaan yhtiöittäminen vapauttaisi toistakymmentä miljardia euroa kehyksiin: mm. terveydenhuoltoon, koulutukseen ja maahanmuuton hoitamiseen.

Valtion liikenneverkkoyhtiö rahoittaisi toimintansa pääasiassa liikenneverkon käyttöön perustuvilla asiakasmaksuilla, joilla korvattaisiin osa liikenteen nykyisistä veroista ja maksuista.

– Valtion kehyksestä jaa pois perusväylänpito ja uudet hankkeet, Berner sanoo.

Tämä voisi Bernerin mukaan vaikuttaa esimerkiksi polttoaineverotuksen alenemiseen.

Berner korosti tiedotustilaisuudessa termien ymmärtämistä ja sitä, että esimerkiksi yksityistäminen, yhtiöittäminen ja kilpailuttaminen tarkoittavat kaikki eri asioita.

– Tässä ei ole kyse yksityistämisestä, ministeri painotti.

Taksilupa yritykselle

Taksiliikennettä ei vapautettaisi esityksessä kokonaan, vaan taksilupa vaadittaisiin edelleen. Lupa tulisi yritykselle, kun aiemmin se on ollut kuljettaja- tai autokohtainen. Luvan myöntäisi Trafi.

Pienimuotoisena henkilö- ja tavaraliikennettä saisi harjoittaa ilman lupaa. Pienimuotoisuuden raja olisi 10 000 euron vuotuinen liikevaihto.

– Taksille ei tulisi asemapaikkavelvoitetta vaan kyytiä saisi ottaa mistä tahansa. Jokainen meistä saisi ottaa taksin lennosta kuten monessa muussa maassa tehdään, Berner sanoi.

Taksi voisi toimia myös postin, lääkkeiden tai muun tavaran kuljettajana.

– Voidaan työllistää osa-aikaisia ja muitakin, Berner visioi.

Digitalisaatio
liikenteen mullistajana

Taksit kuuluisivat liikenteen avoimen rajapinnan piiriin Bernerin suunnitelmissa.

Avoin rajapinta onkin ytimessä, kun digitalisaatiota aiotaan tuoda liikenteeseen ryminällä.

– Liikennekaaren tärkein tehtävä on digitalisaation mahdollistaminen. Ei vain mahdollistaminen vaan myös siihen velvoittava, Berner totesi hallituksen ohjelmasta.

Käytännössä lippujärjestelmät eivät olisi enää suljettuja, rajapinnat aukeaisivat ja eri kulkumuodot yhdistyisivät mobiililipulla saumattomasti toisiinsa.

Taustalla on halu luoda liiketoimintaa liikenteeseen. Berner kuvaili innoissaan liikenteessä piileviä liketoimintamahdollisuuksia.

– Madalletaan kynnystä ryhtyä yrittäjäksi. Halutaan houkuttelevaksi alaksi myös nuorille, Berner sanoi.

Esitys muutoksista lähtee lausunnoille välittömästi. Lausuntoaika kestää viisi viikkoa ja hallituksen esitys on Bernerin mukaan tarkoitus viedä eduskuntaan ennen eduskunnan kesälomaa.

LVM:n tiedote suunnitelluista uudistuksista

Luonnos esityksestä liikennekaaresta ja sen lainsäädännöstä (Word-tiedosto)

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*