Työttömiä pyritään kannustamaan omatoimiseen työnhakuun ja velvoitetaan työllistymispyrkimyksiin nykyistä tiukemmilla ehdoilla, jos työ- ja elinkeinoministeriön suunnittelema lakiesitys toteutuu.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström, ps., esitteli hallituksen suunnitelmia maanantaina.

Valtion rahoittamaa työttömyysturvaa käytettäisiin jatkossa työttömän starttirahaan, palkkatukeen ja liikkuvuusavustukseen. Uudistus tuo joustavuutta työllisyysmäärärahojen käyttöön ja takaa niiden riittävyyden.

– Viime vuonna meillä oli kuuden miljardin euron passiivikustannukset työttömyydestä, Lindström muistutti uudistusten tarpeesta.

– Taloustilanne haastaa meidät. On pakko tehdä asioita uudella tavalla.

Liikkuvuuteen
taloudellista tukea

Peruspäivärahan eli noin 700 euron suuruista starttirahaa voitaisiin myöntää enintään vuodeksi. Palkkatuki olisi jatkossa enintään 30, 40 tai 50 prosenttia palkkauskustannuksista, mikä tekee sen käytöstä joustavampaa. Palkkatuen suuntaamisessa otetaan entistä enemmän huomioon pitkäaikaistyöttömyyden ennaltaehkäisy.

Liikkuvuusavustus on uusi tuki, jossa yhdistetään nykyinen matka-avustus ja muuttokustannusten korvaus. Tuki voisi olla enintään kahden kuukauden peruspäiväraha eli jopa 1400 euroa. Tuki kannustaa laajentamaan työnhaun aluetta.

Muutokset ovat ensin kaksivuotisia, jonka jälkeen muutoksia arvioidaan ja niiden jatkosta päätetään.

Lindström lainasi tiedotustilaisuudessa sote-uudistuksen yhteydessä käytettyä raha seuraa potilasta -lausetta ja totesi esitellyssä uudistussuunnitelmassa kyseessä olevan eräänlainen raha seuraa työtöntä -malli.

120 000 sanktiota
viime vuonna

Lindströmin mukaan huolimatta eräistä jo tehdyistä toimenpiteistä kannustinloukut ovat yhä ongelma. Uudistus velvoittaisi ottamaan vastaan kokoaikatyötä nykytilannetta laajemmin, myös muuta kuin oman alan työtä.

Jatkossa työtön ei enää voisi kieltäytyä kokoaikatyöstä sen vuoksi, että työttömyysturva on suurempi kuin palkka ja työn vastaanottamisesta aiheutuvat kulut. Jos oman alan työtä ei ole tarjolla, voidaan TE-toimistossa jo työttömyyden alussa tarjota muun alan työtä.

Työttömyysturvan työmatkoja koskevia säännöksiä yhdenmukaistetaan. Esimerkiksi jos työttömällä on oma auto, sitä tulisi käyttää työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolella.

Työttömien tulisi osallistua pääsääntöisesti kaikkiin heille tarjottuihin palveluihin. Samalla työttömien palveluita TE-toimistoissa kehitetään. Työtarjouksia, työnhakuvalmennuksia ja omaehtoista työnhakua lisätään.

– Testataan, onko henkilö käytettävissä ja ottaako vastaan tarjottavia palveluita, totesi tutkimusjohtaja Heikki Räisänen TEM:stä.

Räisäsen mukaan viime vuonna työttömyysturvan sanktioita oli kaikkiaan noin 122 000.

Sanktioiden aiheita ovat mm. kieltäytyminen työstä, se että ei hae aktiivisesti työtä tai kieltäytyy työstä ei-pätevästä syystä.

– Olen tyytyväinen tuleviin uudistuksiin. Työttömyysturva tukisi jatkossa työn löytämistä ja yrittäjäksi ryhtymistä. Samalla työttömyysturvaan nyt tehtävät tarkennukset kannustavat työnhakuun. Näin turvaamme työllisyysmäärärahojen riittämisen myös tulevaisuudessa. Arvioimme, että noin 10 000 työttömälle avautuu työmahdollisuus, Lindström totesi TEM:n tiedotteessa.

Luonnos esityksestä mm. työttömyysturvalain muuttamiseksi

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä