Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) yhtiöittäminen voi tuoda helsinkiläisille maksettavaksi jopa 24 miljoonan euron varainsiirtoveromaksut, uutisoi Helsingin Sanomat.
 
Summa on sen verran suuri, että se voi kaataa koko yhtiöittämisen, arvioi HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta.
 
– Otamme hankkeen kanssa nyt aikalisän, Lahdenranta sanoo HS:lle.
 
– Jos varainsiirtoveroa ei voida välttää, niin vähän vaikea on nähdä perusteita sille, miksi tämä tehtäisiin, sanoo puolestaan Helsingin kaupunginvaltuutettu, HKL:n puheenjohtaja Otso Kivekäs, vihr.
 
Varainsiirtoveron suuruuden on arvioinut konsulttiyritys EY, jonka raporttiluonnoksen pohjalta kaupungin työryhmä esitti HKL:n yhtiöittämistä vuoden 2015 alusta alkaen. Työryhmällä oli käsitys, että yhtiöittäminen ei aiheuttaisi lisäkustannuksia Helsingille.
 
Yhtiöittämisesityksen jälkeen Korkein hallinto-oikeus on antanut ennakkopäätöksen, jonka mukaan kaupunkien tulee maksaa varainsiirtovero, kun ne yhtiöittävät julkisena viranomaisena lakisääteistä toimintaa hoitavia liikelaitoksiaan.
 
Joukkoliikenteen hoitaminen omalla organisaatiolla ei ole kunnan lakisääteinen tehtävä.
 
HKL toimii palveluntuottajana viranomaiselle, joka tässä tapauksessa on Helsingin Seudun Liikenne -kuntayhtymä (HSL).
 
Uutinen HS:n verkkosivuilla

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*