Irtisanomisuhan alla kuntien ja alueiden työntekijöiden palkat ovat päättäjien reposteltavana – "Poliitikkojen ei pidä sekaantua palkkaneuvotteluihin"

OAJ:n hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto kertoo, että vuonna 2022 palkkaohjelma saavutettiin laajoilla lakoilla. Tänä keväänä ratkaisuun ja uuteen ohjelmaan päästiin neuvottelemalla, hän lisää. Kuva: Leena Koskela
Kunta- ja hyvinvointialan palkankorotukset eivät ole ajaneet hyvinvointialueita poikkeuksellisen suuriin henkilöstön vähennyksiin.
Tämä on viestinä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Jukon tiedotteessa, jossa järjestön varapuheenjohtaja ja Suomen lääkäriliiton työmarkkinajohtaja Timo Kaukonen muistuttaa sote-uudistuksen lähtökohdista.
– Poliitikoille lain edellyttämät harmonisointikustannukset eivät ole tulleet yllätyksenä. Nehän olivat kaikkien tiedossa jo ennen kuin päätös siirtymisestä hyvinvointialueille tehtiin, Kaukonen sanoo.
Juko tyrmää poliitikkojen puheet, joiden mukaan yhteistoimintaneuvottelut olisivat seurausta palkankorotuksista.
Tietynlaiset poliitikkojen puheet ihmetyttävät myös Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n ja JUKOn hallituksen puheenjohtajaa Katarina Murtoa.
Murto muistuttaa, että kuntien ja hyvinvointialueiden henkilöstölle palkkaohjelma on erittäin merkittävä vetovoimatekijä ja palkkatasa-arvon edistäjä.
– Koulutetun ja osaavan henkilöstön työn vaativuuden on näyttävä palkkakehityksessä oikeudenmukaisesti.
Sote-uudistus toi ahdingon myös kuntiin
Murto korostaa, että myös kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on merkinnyt taloudellista ahdinkoa.
– Edellinen maan hallitus päätti sote-uudistuksesta, ja nykyisen hallituksen ja kaikkien puolueiden on kannettava vastuu sen seurauksista. Niitä ei voi sysätä työmarkkinajärjestöjen, saati kuntien ja hyvinvointialueiden henkilöstön vastuulle.
– Olen jo aiemmin korostanut, että poliitikkojen ei pidä sekaantua palkkaneuvotteluihin. Näin pitää olla myös jatkossa, Murto jatkaa tiedotteen mukaan.
Juko painottaa, että hyvinvointialueiden ja kuntien lakisääteiset palvelut on hoidettava niin, että niiden henkilöstö pystyy edelleen tarjoamaan veronmaksajille laadukasta terveydenhuoltoa, koulutusta ja kasvatusta.
Juko edustaa kunta- ja hyvinvointialalla 29:ää akavalaista ammattiliittoa.
Lue myös:





Juurikin näin. Mutta….
Koska ymmärrettäisiin poliittisten päättäjien parissa se, että operatiivinen johtaminen ei kuulu poliittisille päättäjille, heille kuuluu strateginen johtaminen.
Mutta mitä vanha sananlasku sanookaan ”kauhalla vaatimisesta, jos on lusikalla jne.”