Jukka Männistön kausi Kevan toimitusjohtajan jää muutaman kuukauden pituiseksi.

Kevan toimitusjohtaja Jukka Männistö on jättänyt 30.9.2015 Kevan hallitukselle eroanomuksen tehtävästään.

Eroanomuksen taustalla on Kevan hallituksen ja toimitusjohtaja Männistön välinen luottamuspula.

– Jukka Männistön kausi jää valitettavan lyhyeksi. Kiitän Männistöä yhteistyöstä hallituksen kanssa ja Kevan hallintoa koskevan muutoksen toteuttamisesta, sanoo Kevan hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen Kevan tiedotteessa.

Ero astuu voimaan, kun Kevan valtuuskunta on myöntänyt toimitusjohtajalle eron. Valtuuskunnan seuraava kokous on 8.10.2015.

Kevan hallitus käynnistää välittömästi uuden toimitusjohtajan hakuprosessin. Uusi toimitusjohtaja aloittanee toimessaan vuoden 2016 keväällä.

Männistö nimitettiin Kevan johtoon kesällä 2014. Valinnasta valitettiin, koska valittajan mukaan Keva oli kiertänyt kelpoisuuehtojaan Männistön valinnassa. Syyskuussa 2015 oikeuskansleri totesi että Keva oli menetellyt asianmukaisesti Männistön valitessaan.

Männistön edeltäjä Merja Ailus jätti tehtävänsä niin ikään luottamuspulan takia. Ailuksen luottamuspulan aiheutti työsuhde-eduista noussut kohu.

Lisää aiheesta: Kevan Ikonen: Männistön lähtö erityyppinen kuin Ailuksen

Juttua muokattu 1.10. klo 9.50: Täsmennetty Männistön tehtävässä aloittamisen ajankohtaa.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä